Katri, Kaija

Kotimaa

Halonen ja Niinistö irrottelivat Uutisvuodossa

Julkaistu:

Presidenttiehdokkaiden kisa jatkui tänään Uutisvuoto-ohjelman nauhoituksilla. Tarja Halonen esiintyi terhakkaasti ja tarttui hanakasti tilaisuuteen, milloin vain saattoi päästä ääneen. Sauli Niinistö oli hieman jähmeämpi, mutta heitot olivat usein sattuvia.

- Nyt ei mikään piristäisi kuin tunnin väittely nopean toiminnan joukoista, Jari Tervo virnuili, kun Uutisvuodon nauhoituksessa oli päästy puolivälin tienoille.

Kun kilpailijoille tarjottiin mietittäväksi väite, että Kiinasta on löydetty kieli, jota puhuvat vain naiset, Niinistö tokaisi, että kas kummaa sieltäkö asti sitä on pitänyt hakea.

Maaseudun äänestäjille itseään tykö tekevä Halonen esiintyi "tannerilais-alkiolaisen" työväenliikkeen ehdokkaana, irrotteli kertomalla Radio Jerevan -vitsin ja pääsi näyttämään oman ehdokasnumeronsa viittomakielellä.

Hauskemman sarjan presidenttiehdokasmittelö nähdään TV1:ssä lauantai-iltana.

Lisää presidenttiehdokkaista Uutisvuodossa huomenna Ilta-Sanomissa!

(IS-STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

  2. 2

    Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

  3. 3

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  4. 4

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  5. 5

    Lionel Messille jatkosopimus Barcelonaan – ulosostohinta huimat 700 miljoonaa!

  6. 6

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  7. 7

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  8. 8

    Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

  9. 9

    Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

  10. 10

    Sipilän hallituksella on sote-uudistuksen suhteen 2 vaihtoehtoa – ”Joko viedään se maaliin tai nostetaan kädet pystyyn”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  6. 6

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  7. 7

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  8. 8

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  9. 9

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

  2. 2

    Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

  3. 3

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  4. 4

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  5. 5

    Lionel Messille jatkosopimus Barcelonaan – ulosostohinta huimat 700 miljoonaa!

  6. Näytä lisää