Hän pilkkasi Suomea - pyytää nyt nöyränä rahaa

Julkaistu:

Kun Suomi neuvotteli EU:n kanssa jäsenyysehdoista keväällä 1994, yksi henkilö uhkasi viedä karille koko hankkeen.

Silloisen EU:n puheenjohtajamaan Kreikan Eurooppa-ministeri Theorodos Pangalos yritti lähinnä sanella omia ehtojaan ja käyttäytyi huonosti suomalaisia kohtaan.

Suomen pääneuvottelija, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) muistaa kreikkalaisen kollegansa enemmän kuin hyvin.

- Pangaloksella oli erittäin härskiä touhua. Yleinen asennoituminen oli niin härskiä, että osa neuvottelijoistamme oli valmis poistumaan neuvottelusalista. Minä ilmoitin, että me jäämme ja tämän vuoksi emme lähde. Vain Pangalos aiheutti ongelmia, muut olivat yhteistyökykyisiä ja pehmensivät hänen tyyliään. Vaikka kaikkeen olen tottunut, Pangaloksen erikoiseen tyylin en ole tottunut, Salolainen muisteli.

IS kertoi tuoreeltaan maaliskuussa 1994 Pangaloksen roiseista puheista, viskinjuonnista ja runnovasta tyylistä.

Pangalos kutsui suomalaisia esimerkiksi venäläisten nuolijaksi, komensi suomalaisia ja oli mahdoton neuvottelukumppani 40 tunnin maratonneuvotteluissa.

EU:n johtotroikkaan kuuluivat tuolloin Pangaloksen lisäksi Belgian Willy Claes ja Saksan Klaus Kinkel. Pangaloksen aiheuttaman sekamelskan pelasti suomalaisten mukaan Saksan ulkoministeri Kinkel.

Värikäs Pangalos on nykyään Kreikan varapääministeri. Kreikka on nyt itse hakemassa taloudellista apua euromailta, joihin Suomikin kuuluu.

Salolaisella ei ole mitään hampaankolossa Kreikkaa vastaan, mutta Pangaloksen kanssa neuvottelu tässä tilanteessa olisi Salolaisen mieleen.

- En ole vahingoniloinen. Tunnen surua, että Kreikka on suoritustilassa. Olisin nyt halunnut olla Pangaloksen vastapuolena neuvottelemassa tästä paketista. Olisin voinut olla yhtä härski kuin hän silloin. Voisi vain Pangalokselle antaa potut pottuina, Salolainen totesi.

Tällainen mies on Theorodos Pangalos

  • Pangalos, 71, on suurikokoinen, värikäs ja kovaääninen poliitikko, taloustieteen tohtori Sorbonnen yliopistosta.
  • Moninkertainen ministeri, eronnut viroistaan kohujen vuoksi ja palannut takaisin.
  • Syksyllä 1994 EU-puheenjohtajuuden jälkeen jätti ministeripestinsä. Oli loukannut myös esimerkiksi Saksaa, jota kutsui maaksi, "jolla on pedon voimat, mutta lapset aivot".
  • Vuonna 1996 nousi ulkoministeriksi, joutui eroamaan helmikuussa 1999 muutaman muun ministerin kanssa. Kohu kurdijohtaja Abdullah Öcalanin pidätyksestä.
  • Oli ennen Ateenan olympialaisia 2000 vielä urheilu- ja kulttuuriministerinä, mutta joutui eroamaan marraskuussa 1999, koska oli jatkuvasti arvostellut muita ministereitä ja hallituksen työllisyysuudistuksia.