Severi

Kotimaa

Äitinsä surmannut tuomittiin taposta

Julkaistu: , Päivitetty:

Äitinsä surmannut espoolaismies tuomittiin torstaina kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Espoon käräjäoikeus katsoi 28-vuotiaan Simo Sakari Einosen syyllistyneen tappoon.

Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli rikosta tehdessään syyntakeinen. Syyttäjä vaati miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Surmatyö tapahtui viime elokuussa Espoon keskuksessa sijaitsevassa asunnossa, jossa mies asui äitinsä kanssa.

Mies kaatoi tuohduksissaan vanhempansa maahan ja iski tätä 13 kertaa veitsellä kaulan alueelle. Syyttäjän mukaan mies oli ennen iskuja myös muun muassa kuristanut äitiään.

Käräjäoikeuden mukaan tätä ei voida kuitenkaan varmuudella sanoa. Oikeudessa kuultu asiantuntija totesi, että vammat olivat voineet syntyä myös kaatumisen yhteydessä.

Äidillä ja pojalla
sanaharkkaa

Rikos paljastui, kun mies otti itse yhteyttä viranomaisiin ja kertoi asunnossa olevasta ruumiista. Yhteydenotto tapahtui liki kolme päivää surmatyön jälkeen.

Puolustuksen mukaan surmaaminen tapahtui riidan päätteeksi täysin suunnittelemattomasti ja kiihtymystilassa eikä teko ollut erityisen raaka eikä julma. Mies muisti tapahtumien kulun vain osittain.

Sanaharkka alkoi ilmeisesti, kun vuonna 1947 syntynyt äiti puuttui pojan näkökulmasta "arkoihin asioihin". Puolustuksen mukaan tekoon vaikutti masennus ja alkoholinkäyttö.

Käräjäoikeus piti uskottavana, että mies ei ollut suunnitellut vanhempansa surmaamista ja että tapahtumat olivat edenneen yhtäjaksoisesti ja nopeasti.

Oikeus ei myöskään katsonut teon osoittaneen erityistä raakuutta eikä julmuutta, vaikka jälkikäteen olikin mahdotonta arvioida, oliko uhri ollut veitseniskujen aikana tajuissaan. Käräjäoikeus ei pitänyt tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus katsoi Einosen syyllistyneen murhan sijasta tappoon.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  2. 2

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  3. 3

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  4. 4

    Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

  5. 5

    Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

  6. 6

    Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

  7. 7

    Mika Myllylän tytär Olivia ylistää riipaisevaa valokuvaa uutuuskirjassa: ”Se kertoo koko iskän tarinan”

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Veitsimies hyökkäsi radioon Moskovassa – puukotti varapäätoimittajaa

  10. 10

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  8. 8

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  2. 2

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  3. 3

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  4. 4

    Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

  5. 5

    Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

  6. Näytä lisää