Ursula

Kotimaa

84-vuotiaan äitinsä surmaaja: Hän ei kertonut isäni nimeä

Julkaistu:

60-vuotias kauhajokelaismies surmasi 84-vuotiaan äitinsä julmasti kirveellä ja keittiöveitsellä tämän rivitaloasunnossa Kauhajoella 1,5 kuukautta sitten.

Kaikin puolin nuhteettomaksi tiedetyllä miehellä tuli mitta täyteen, kun mies olisi vihdoin tahtonut tietää isänsä nimen, mutta vanha äiti ei sitä suostunut kertomaan. Syyttäjä vaatii kauhajokelaismiehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Maailman merillä seilannut rahtilaivan kokki oli muuttanut vaimonsa kanssa Kauhajoelle huolehtiakseen vanhasta äidistään. Äidin ja pojan välejä kuitenkin hiersi arvoitus, joka lopulta johti hirvittävään verityöhön: Poika oli tiedustellut äidiltä isänsä nimeä, muttei koskaan saanut vastausta.

- Hän ei kertonut, koska ei ilmeisesti itsekään tiennyt varmaa vastausta, mies pohti oikeudessa.

Mies kärsi stressistä ja unettomuudesta, ja jäi viime talvena mies työstään sairaslomalle. Vapun tienoilla mies alkoi syyttäjän mukaan suunnitella äitinsä surmaamista. Viikon kuluttua hän teki sen.

Toukokuun 6:ntena mies heräsi aamuneljältä saamatta enää unta.

- Tuntui, että jotakin pitää tapahtua. Otin repun, pakkasin sinne kirveen ja keittiöveitsen. Lähdin pyöräilemään äitini luo. Avasin ulko-oven omilla avaimillani. Äiti oli vessassa. Vaihdoimme muutaman sanan.

Mies otti kirveen esiin, kun äiti katsoi toisaalle.

Surmavälineet hän jätti äitinsä asuntoon, pyöräili 1,5 kilometrin päähän omalle asunnolleen, vaihtoi veriset housunsa puhtaisiin ja kirjoitti nukkumassa olleelle vaimolleen lapun, jossa kertoi lähteneensä poliisiasemalle.

Kello 7.30 mies ilmestyi päivystävän poliisipartion luo ilmoittamaan, että on juuri tappanut äitinsä.

Syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Toni Edelmann on kuollut

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  9. 9

    Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

  10. 10

    Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. Näytä lisää