Kalastus kuntouttaa ja rentouttaa mielen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kalastus kuntouttaa ja rentouttaa mielen

Englantilaisen Izaak Waltonin kirjaa Oivallinen onkimies vuodelta 1653 voidaan pitää kalastuksen filosofian perusteoksena. Siinä on esitetty perusteesit kalastuksen erinomaisesta vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin.

17.5.2008 8:29

Walton kuvaa kalastamisen suotuisia vaikutuksia ihmiseen seuraavasti: onkiminen on lepoa mielelle, piristää, karkottaa surullisuuden, tyynnyttää levottomat ajatukset, totuttaa harjoittajansa ja harrastajansa rauhallisuuteen ja kärsivällisyyteen.

Waltonin käsitykset yli kolmen ja puolen vuosisadan takaa täsmäävät hyvin yhteen nykyaikaisen ympäristöpsykologian tutkimustulosten kanssa. Mainintoja kalastuksen eli ikhtysin terapeuttisista vaikutuksista löytyy myös runoudesta.

Esimerkiksi persialaisen runoilijan Omar Khaijam (1048-1131) on vapaasti käännettynä kirjoittanut : "Niistä ihmiselämän hetkistä, jotka olemme kalastaen, meitä ei vaadita tilille."

Iktyoterapiaa erityisryhmille

Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä on yhdessä kalakaverinsa pastori Tapio Pajusen kanssa pohtinut kalastuksen avulla tapahtuvaa ruumiin ja sielun kuntouttamista, jota he kutsuvat iktyoterapiaksi.

Sana iktyoterapia on johdettavissa kreikan kielestä. Ikhthys tarkoittaa kalaa ja kalastusta, therapeia taas merkitsee hoitoa. Eli sananmukaisesti käännettynä iktyoterapia merkitsee ihmisen hoitamista kalan tai paremminkin kalastuksen avulla.

Iktyoterapiaa on Suomessa menestyksellä käytetty erityisryhmien, kuten liikuntaesteisten, ongelmanuorten, päihdeongelmaisten ja mielenterveysasiakkaiden kuntoutuksessa sekä perheterapiassa ja burn outin hoidossa.

Yhteiskunnan kannalta iktyoterapia on hoitomuotona varsin edullinen. Se tulee yhteiskunnalle huomattavasti halvemmaksi kuin perinteiseen koululääketieteeseen pohjautuva stressinpoisto mielialaan vaikuttavalla kemiallisella lääkityksellä.

- Mitään ylettömän kalliita hoitolaitoksia ei tarvitse rakentaa, hoitoympäristöksi riittää kalaisa vesistö: järvi, lampi, joki, puro, meri. Yksinkertaiset kalastusvälineet eivät maksa paljon, huomauttaa Markku Myllylä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?