Uljas

Kotimaa

Henrik sukelsi äidin timanttisormuksen

Julkaistu:

Hyrynsalmelainen Henrik Heikura järjesti äidilleen iloisen yllätyksen uintireissulla Hyrynsalmen Saukkoniemessä. Kesken sukeltelun poika huomasi sormuksen, jonka äiti oli kaksi kesää aiemmin rannalla hukannut.

- Äiti, tänään taitaa olla sinun onnenpäivä, totesi 10-vuotias Henrik mennessään äitinsä luokse viime viikolla.

Pojan kämmenet kätkivät löydön, eikä äiti osannut edes kuvitella, että hartaasti etsitty timanttinen vihkisormus olisi viimein löytynyt.

- En meinannut ensin millään uskoa, että Henrik olisi sormuksen löytänyt. Sitä on niin moneen kertaan haettu sieltä rannalta, ettei asiaa meinannut uskoa. Se oli lähes siinä paikalla, mistä sitä on haettu, Pirjo-äiti ihmettelee.

Timanttinen vihkisormus katosi pari kesää sitten, kun lasten kanssa uimassa ollut Pirjo innostui uimaan käsipohjaa rantavedessä. Sormesta livahti omille teilleen myös kihlasormus, joka yhä edelleen on kateissa.

Sormuksia haettiin poliisien, sukeltajan ja metallinpaljastaminen avulla, mutta turhaan. Vielä viime keväänä matalan veden aikaan perheen isä perkasi Emäjoen rantaa.

- Uusia sormuksia voi aina ostaa kadonneen tilalle, mutta eihän sillä samanlaista tunnearvoa ole. Isäntäkin oli kuin maansa myynyt, kun sormus katosi. Siinä tuli kukkapenkki kitkettyä melko tarkkaan, Pirjo Heikura muistelee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  4. 4

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  5. 5

    Yksi loukkaantui vakavasti rajussa tulipalossa Helsingin Ruoholahdessa

  6. 6

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  7. 7

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  8. 8

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  9. 9

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  10. 10

    Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  3. 3

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  4. 4

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  5. 5

    Yksi loukkaantui vakavasti rajussa tulipalossa Helsingin Ruoholahdessa

  6. Näytä lisää