Silja, Selja

Kotimaa

Enää yksi Oulun raharosvoista karkuteillä

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun arvokuljetusryöstön tutkinta on edennyt. Oulun käräjäoikeus vangitsi perjantaina nuorehkon oululaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ryöstöstä.

Poliisi on lisäksi etsintäkuuluttanut oululaistaustaisen miehen samasta ryöstöstä epäiltynä. Poliisi etsii noin noin 20-25-vuotiasta miestä, jonka epäillään toimineen ryöstöhetkellä pakoauton kuljettajana.

Tutkinnassa on jo aiemmin vangittu yksi oululainen mies.

Rikosylikomisario Ari Soronen KRP:n Oulun yksiköstä kertoo, että niin vangituilla kuin etsintäkuulutetulla on rikollinen tausta.

Rahasaalis ei
tuhoutunut

Kun etsintäkuulutettu mies saadaan kiinni, ryöstön epäilty tekijäjoukko on koossa. Sorosen mukaan vielä ei tiedetä, oliko kolmikolla ryöstössä taustavoimia.

Kaksi miestä ryösti aseella uhaten rahankuljetusauton Kespron noutotukun pihalla Oulun Äimärautiolla viime viikon tiistaina. Ryöstö tehtiin, kun Loomis Suomen työntekijä oli palaamassa rahankuljetussalkun kanssa arvokuljetusautolle.

Osa ryöstösaaliista on löytynyt. Toisin kuin julkisuudessa on aiemmin ounasteltu saalis ei tuhoutunut, kun rahasalkku avattiin.

- Kyllä se ihan käyttökelpoista tavaraa on, Soronen kommentoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  3. 3

    Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

  4. 4

    Kommentti: Donald Trump käyttää urheilua savuverhona – tästä syystä presidentti uhraa aikaansa aurinkolasivarkaudelle

  5. 5

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  6. 6

    Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

  7. 7

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  8. 8

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  9. 9

    Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

  10. 10

    Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  5. 5

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  6. 6

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  7. 7

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  8. 8

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  9. 9

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  10. 10

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  3. 3

    Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

  4. 4

    Kommentti: Donald Trump käyttää urheilua savuverhona – tästä syystä presidentti uhraa aikaansa aurinkolasivarkaudelle

  5. 5

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  6. Näytä lisää