Lempi

Kotimaa

Lipponen kieltäisi tupakan myynnin Suomessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen (sd.) mukaan tupakkatuotteiden myynnin lopettamista voitaisiin harkita.

Hän muistutti, että Suomi oli tupakkapolitiikan eturintama vuonna 1976, kun Euroopan edistyksellisin ja tiukin tupakkalaki hyväksyttiin. Tänä merkkivuotena on hänestä mietittävä, mitä tehdä seuraavaksi.

- Olemmeko tulleet vaiheeseen, jossa tupakkapolitiikan seuraava vaihe on enää vain päättää tupakkatuotteiden myynnin lopettamisesta kokonaan, kysyi puhemies Lipponen valtakunnallisilla Tupakka- ja terveyspäivillä Lahdessa.

- Jos valtioneuvosto tekisi asiasta periaatepäätöksen, että tupakan myynti lopetetaan Suomessa esimerkiksi vuonna 2040, se määräisi selkeästi tupakkapolitiikkamme suunnan. Päätös olisi myös selkeä viesti suomalaisille nuorille ja rohkaisisi heitä olemaan aloittamatta tupakointia, totesi Lipponen.

Hän kiinnitti huomiota myös tupakan myynnin rajoituksiin.

- Myynti on lain mukaan kielletty alle 18-vuotiaille, mutta myynnin rajoitukset eivät nykymuodossa toimi. Alaikäiselle myynnistä ei käytännössä rangaista ja tupakan välittämistä ei ole lailla kielletty. Myyntioikeudet tulisi ottaa erityiseen tarkasteluun, sillä useat Euroopan maat rajoittavat tupakan myyntioikeuksia tiukemmin kuin Suomi, sanoi Lipponen.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

  5. 5

    Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

  6. 6

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  7. 7

    Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

  8. 8

    Hurja trilleri! Susijengi voitti Bulgarian koripallon MM-karsinnoissa

  9. 9

    8 asiaa, jotka tapahtuvat, jos lakkaat harrastamasta seksiä

  10. 10

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  4. 4

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  5. 5

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

  5. 5

    Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

  6. Näytä lisää