Saana, Saini

Kotimaa

Tehtaiden sulkemisilla on kauaskantoiset välilliset vaikutukset

Julkaistu:

Tehtaiden lopettamiset ja pitkät seisokit iskevät suoraan metsäteollisuuden työntekijöihin, mutta myös välilliset vaikutukset näkyvät laajalti metsäteollisuuspaikkakunnilla.

Viimeisimmät kovat iskut saivat maanantaina UPM:n Kajaanin ja Luumäen tehtaat. Aiemmin tänä syksynä Stora Enso kertoi lakkauttavansa tehtaat Kemijärvellä ja Summassa. Myös M-real on ilmoittanut supistuksista.

Etlatiedon toimitusjohtajan Pekka Ylä-Anttilan mukaan vaikutukset ovat erityisen suuria Itä- ja Pohjois-Suomessa, joissa elinkeinorakenne pohjautuu pitkälti metsäteollisuuteen. Mitään tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole laskettu.

Irtisanottavien jälkeen
vuorossa metsänomistajat

Periaatteessa tehtaiden lopettamiset iskevät irtisanottavien työntekijöiden jälkeen seuraavaksi metsänomistajien tuloihin, sillä puun käyttö vähentyy. Tällä hetkellä tuonnin supistuminen Venäjältä lisää kuitenkin kotimaisen puun kysyntää ja pitää puun hintaa korkealla. Metsäkoneurakoitsijoilla ja kuorma-autoilijoilla on sama tilanne kuin metsänomistajilla.

Paperikoneiden sulkemiset johtavat myös kuljetusten vähentymiseen tehtailta satamiin ja niistä eteenpäin.

Metsäteollisuuden työntekijöiden, metsänomistajien, urakoitsijoiden ja kuorma-autoilijoiden tulojen putoamisella on laajoja vaikutuksia palveluihin. Ihmiset alkavat pian sopeuttaa kulutustaan, vaikka ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahat juoksevat pitkään.

- Vaikutukset kauppojen ja palveluyritysten tuloissa alkavat näkyä vähitellen. Kodinkoneiden tai vastaavien ei-välttämättömien hyödykkeiden myynnin heikkeneminen voi olla nopeatakin, Ylä-Anttila arvioi.

Omaisuusarvojen putoamisella on suuri paikkakuntakohtainen vaikutus. Jos töitä ei ole tarjolla, asuntojen ja jopa kesämökkien hinnat alentuvat.

Tulojen yleinen heikentyminen johtaa kuntatalouden vaikeuksiin, sillä kunnallisverotuotot laskevat. Valtio menettää puolestaan arvonlisäveroja ja muita kulutukseen kohdistuvia verotuloja, mutta niiden vaikutus jää selvästi kunnallisverojen menettämistä vähäisemmäksi.

Ongelmana metsäteollisuudessa on myös se, että työntekijöillä on yleensä koulutus vain omaan ammattiin. Työtehtävät ovat hyvin tarkoin määriteltyjä, ja ammattikuvat ovat kapeita alan sisälläkin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  3. 3

    Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

  7. 7

    Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

  8. 8

    Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  3. 3

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  4. 4

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  5. 5

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  6. 6

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  7. 7

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  8. 8

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  9. 9

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  10. 10

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  3. 3

    Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. Näytä lisää