Kotimaa

HS: Oluiden litrahinnoissa on rajua heittelyä

Julkaistu:

Oluen litrahinta vaihtelee vajaasta kahdesta eurosta jopa yli neljään euroon. Kalleimpia ovat usein keskikokoiset tölkkipakkaukset, joissa on esimerkiksi kuusi tai kahdeksan tölkkiä.

Asiasta kertoi maanantain Helsingin Sanomat, joka oli kerännyt hintatietoja Helsingin keskustan ruokakaupoista.

Joissain kaupoissa keskikokoisissa pakkauksissa myytävä oluttölkki oli jopa kalliimpi kuin yksittäin ostettuna. Syynä on uusi laki, jonka mukaan yksittäin myytävän oluen hinta ei saa ylittää halvimman monipakkauksen yksikköhintaa.

Halvin monipakkaus on yleensä suurin eli esimerkiksi 12 tai 24 oluen pakkaus. Näin ollen yksittäisen tölkin tai pullon litrahinta pitää olla vähintään yhtä halpa kuin näissä isoissa pakkauksissa. Keskikokoiset pakkaukset taas näyttävät olevan huomattavasti kalliimpia.

Selvityksen mukaan halvin olutlitra maksoi 1,97 euroa ja se oli sama sekä yksittäisenä että mäyräkoirana ostettuna. Keskikokoisessa pakkauksessa ostettuna olut taas oli huomattavasti kalliimpaa, samassa kaupassa 2,68 euroa litralta.

Vertailun perusteella kannattaa siis ennemmin ostaa oluttölkit yksittäisinä tölkkeinä kuin keskikokoisina pakkauksina. Kaupat eivät tosin näytä tähän kannustavan, sillä yksittäisiä tölkkejä ei laiteta esille hyvin, ja kaupoissa näkee kylttejä, joissa pyydetään olemaan avaamatta monipakkauksia.

Pakkauksen avaamalla saattaa kuitenkin säästää jopa yli 40 prosenttia oluen hinnasta.

Selvityksen kallein olutlitra maksoi 4,12 euroa, ja kyseessä oli yksittäinen 0,568 litran tölkki.Muutenkin juuri keskikokoisissa tölkeissä oluen hinta oli kalleinta.

Pulloissa toimii sama mekanismi, mutta hintavaihtelu ei selvityksen mukaan näytä olevan yhtä räikeää.