Rasmus, Asmo

Kotimaa

Taleban ottanut vastuun pommi-iskusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Afganistanilaiset tiedotusvälineet kertoivat torstaina, että suomalaisrauhanturvaajan tappaneen iskun takana oli Taleban-järjestö. Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtajan eversti Mauri Koskelan mukaan puolustusvoimat suhtautuu väitteeseen Maimanassa sattuneen pommi-iskun Taleban-yhteydestä vielä varovasti.

Koskelan mukaan Afganistanin rauhanturvajoukkojen komentaja everstiluutnantti Ali Mättölä vahvisti torstaina illalla puhelimitse, että paikallisissa tiedotusvälineissä on kerrottu Talebanin ottaneen vastuun iskusta.

- Onko se totuus vai propagandaa, sitä ei kukaan pysty arvioimaan. Ei siis tiedetä, onko ilmoitus todella aito, vai onko joku muu jättänyt tällaisen ilmoituksen Talebanin nimissä. Viestimet ovat kuitenkin toistaneet, että Taleban on ilmoittanut ottaneensa vastuun iskusta, Koskela selvitti.

Koskelan mukaan konkreettisia todisteita iskun tekijästä, kuten videonauhaa tai kirjoitettua viestiä, ei ole toistaiseksi tullut esille.

Kyseinen Taleban-ryhmä ei perinteisesti ole toiminut varsinaisesti kyseisellä alueella. Maakunnassa toimii kuitenkin joitakin yksittäisiä ryhmiä, joilla on yhteyksiä talebaneihin.

Afganistanin Maimanan suomalaisturvaajan kuolemaan johtaneessa iskussa käytettiin 122 millin tykistökranaattia. Pääesikunnan mukaan ammus oli kätketty öljytynnyriin. Se räjähti keskiviikkona korkeintaan kahden metrin päässä suomalaisesta.

Kranaatti laukaistiin todennäköisesti radiotoimisella kaukolaukaisimella.

Pommi-iskun tapahtuessa rauhanturvaajilla oli yllään suojavarustukseen kuuluvat raskaat suojaliivit. Komposiittikypärät olivat mukana, mutta ne eivät olleet päässä.

Jalan liikkuneeseen osastoon kuului neljä norjalaista rauhanturvaajaa, paikallinen tulkki sekä suojaajina kaksi suomalaista rauhanturvaajaa.

Iskun tutkinnan aloitti paikallisen Isaf-joukon komentaja. Tukikohdan norjalaiset räjähdeasiantuntijat selvittivät räjähdettä, sen lisäksi tutkitaan muun muassa, ketkä olivat iskun takana ja mitkä olivat teon motiivit.

- Tutkinnanjohto voi tarvitessaan käyttää hyväksi paikan päällä olevia niitä suomalaisia rauhanturvaajia, joilla on poliisikoulutus, kertoi Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen johtaja eversti Mauri Koskela.

Kypärästä ei
olisi ollut apua

Jatkotutkimuksissa selvitetään, oliko varauduttu kaikkeen ja mitä olisi voitu tehdä toisin. Maimanan rauhanturvaajilla oli kohotettu valmiustaso eli turvamääräyksiä oli korotettu normaalista.

Koskela ei halua arvailla, olisiko kypärä voinut estää pommi-iskun kohteeksi joutuneita. Hänen mukaansa rauhanturvaajilla oli valmiustilan edellyttämä varustus yllään. Siihen kuuluvat kypärät, mutta niitä ei tarvitse pitää päässä.

- Tuntuu kyllä aika mahdottomalta, että noin lähellä räjähtävää kranaattia rauhanturvaajalla olisi ollut kovinkaan paljon selviytymisen mahdollisuuksia. Hän kärsi räjähdyksen painevaikutuksista ja haavoittui niin pahoin, että menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Koskelan mukaan suomalaisryhmällä ei ollut tukikohdassa käytössään panssaroitua ajoneuvoa.

Maimanassa ollaan
apein mielin

Rauhanturvaajia kohdanneen surun jälkipuinti jatkui torstaina Afganistanissa.

- Mielialat ovat varsin apeat, varsinkin Maimanassa. Kaikki ovat kuitenkin toimintakykyisiä ja pystyvät toimimaan käsketyllä tavalla. Tämän päivän aikana on järjestetty tilaisuuksia henkilökunnan kesken, joissa tapahtuneesta on saanut keskustella, Koskela kertoi.

Toinen iskussa ollut suomalaisturvaaja sai kriisiapua Mazar-i-Sharifin kaupungin lähellä sijaitsevassa saksalaisessa sairaalassa. Samalla hänen kuulonsa tutkittiin.

Suomalaistukikohdissa vietettiin keskiviikkoiltana hiljainen hetki ja hartaus kuolleen muistoksi.

NÄIN TAPAHTUMAT ETENIVÄT

Klo 9.50 paikallista aikaa osasto poistui Maimanan tukikohdasta.

Klo 9.59 edettyään noin 100 m tukikohdasta osastoa vastaan tehtiin räjähdeisku.

Klo 10.06 tukikohdasta lähettiin apujoukkoja paikalle eristämään ja varmistamaan alue sekä evakuoimaan haavoittuneet.

Klo 10.11 apujoukot saapuivat paikalle ja aloittivat evakuoinnin välittömästi.

Klo 10.14 kaikki haavoittuneet oli evakuoitu Maimanan tukikohdan lääkintäpisteelle, jossa aloitettiin välitön henkeäpelastava ensiapu.

Klo 10.45 suomalainen rauhanturvaaja todettiin menehtyneeksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  2. 2

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  3. 3

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  4. 4

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  5. 5

    Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

  6. 6

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  7. 7

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  8. 8

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  9. 9

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  10. 10

    Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  3. 3

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  4. 4

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  5. 5

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  6. 6

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  7. 7

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  8. 8

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  2. 2

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  3. 3

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  4. 4

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  5. 5

    Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

  6. Näytä lisää