Uljas

Kotimaa

Angelina Jolie: Vapaa-aika kuluu Billyn kanssa sängyssä

Julkaistu:

Yksi Hollywoodin kysytyimmistä naisnäyttelijöistä Angelina Jolie tunnustaa viettävänsä vapaa-aikansa tuoreen aviomiehensä Billy Bob Thorntonin kanssa sängyssä.

-En tiennyt, mitä rakkaus on, ennen kuin tapasin Billyn, Angelina Jolie sanoo IS:lle.

Hänellä on pääosa juhannuksen aikaan ensi-iltaan tulevassa Puhallettu 60 minuutissa -elokuvassa.

25-vuotias Oscar-voittaja Angelina Jolie valmistautui häihin eri tavalla kuin yleensä: hän vietti muutaman päivän UCLA:n sairaalan psykiatrisella osastolla ennen avioitumistaan.

Billy Bob Thornton kertoi silloiselle tyttöystävälleen Laura Dernille vain muutama tunti ennen vihkimistä menevänsä vihille Angelinan kanssa.

-En tajunnut, mitä rakkaus on, ennen kuin tapasin Billyn. Ollessamme erossa pidän sängyssä tyynyä kainalossani ja kuvittelen sen olevan Billy, kerran aikaisemmin aviossa käynyt Angelina tunnustaa.

Molempien työt vievät heitä maailman eri laidoille pitkiksi ajoiksi. Silloin he soittelevat toisilleen joka ilta, vaihtavat kuulumisia ja keskustelevat töistään. He eivät ole hommanneet kännyköitä, sillä he eivät pidä niistä. Äskettäin he ostivat yhteisen talon.

-Siellä on dinosauruspatsas suihkulähteessä ja se on aika karmean näköinen, Angelina nauraa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

  2. 2

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  3. 3

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  4. 4

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  5. 5

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  6. 6

    Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

  7. 7

    Uutuuskirja: Olli Lindholm kiidätettiin rankan juomisen vuoksi sairaalaan – vaimon lause muutti kaiken

  8. 8

    Olli Lindholm suorasanaisena hänen ja Jussi Hakulisen välirikosta: ”Jussi ei sopeutunut”

  9. 9

    Me Naiset: Hiljattain eronnut Sanna Stellan löysi uuden miehen

  10. 10

    Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  2. 2

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  3. 3

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  6. 6

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  7. 7

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  8. 8

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

  2. 2

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  3. 3

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  4. 4

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  5. 5

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  6. Näytä lisää