Tenho, Max

Kotimaa

Nykäsen vapautus tyrmistytti

Julkaistu:

Poliisi päästi ex-mäkikotka Matti Nykäsen vapaaksi eilen kuulustelujen jälkeen. Vaimonsa pahoinpitelystä epäiltyä Nykästä ei vaadittu vangittavaksi, vaikka hän aikanaan tulleekin saamaan syytteen.

Poliisin päätös tyrmistyttää asiantuntijoita. Rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuutilan mielestä perustelu vangitsemisvaatimukselle olisi ollut.

- Olisi voitu esittää, että rikosten jatkuminen voidaan estää vain tutkintavankeudella. Jotain jatkamisvaarasta indikoi se, että uusi rikos tapahtui näin vähän aikaa vapautumisen jälkeen. Lisäksi taustalla on pahoinpitelyjen sarja, Nuutila sanoo.

Nykänen on useaan kertaan pahoinpidellyt vaimoaan Mervi Tapola-Nykästä.

Huhtikuussa 2001 tuore aviomies vastasi useisiin syytteisiin Mervin lukuisista pahoinpitelyistä. Syytteet menivät nurin, koska oikeudessa Mervi kieltäytyi todistamasta. Maaliskuussa 2004 Nykänen sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen Mervin puukotuksesta.

- Mitäh!!? parahtaa Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori kuultuaan poliisin eilisestä päätöksestä vapauttaa.

- Minä olin melko varma - tai toivoin - että hänet vangitaan. Pitääkö odottaa, että Nykänen tappaa jonkun, Ruusuvuori ihmettelee.

Miehensä vapautumisen jälkeen pelkäävä Mervi pakeni salaiseen piilopaikkaan. Nykänen puolestaan vetäytyi Muurameen matkailuyrittäjätuttunsa luo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  3. 3

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  4. 4

    Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

  5. 5

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  6. 6

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  7. 7

    Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

  8. 8

    Iivo Niskanen hiihti muilta luulot pois Ounasvaaralla – ”Oikaisiko se?”

  9. 9

    Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

  10. 10

    Testasimme 12 Alkon glögiä – ylivoimainen voittaja oli yksi halvimmista: ”Pullo ei anna odottaa näin hyvää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  7. 7

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  8. 8

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  9. 9

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

  10. 10

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  3. 3

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  4. 4

    Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

  5. 5

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  6. Näytä lisää