Jari, Jalmari

Kotimaa

Passiivinen tupakointi tappaa tuhansia vuosittain

Julkaistu:

Passiivisen tupakoinnin seurauksiin kuolee EU-maissa vuosittain 79 500 ihmistä, arvioidaan Brysselissä tiistaina julkaistussa selvityksessä.

Menehtyvistä 72 000 altistuu tupakansavulle kotonaan ja 7 000 työpaikalla.

Raportissa todetaan, että ympäristöön savukkeesta leviävä savu on myrkyllisempää kuin tupakoitsijan henkeensä vetämä tai ulos puhaltama savu.

Laskelman teki Smoke Free Partnership -ryhmittymä, johon kuuluvat Euroopan hengityssairauksien järjestö ERS, Britannian suurin syöpätutkimusjärjestö Cancer Research UK, Ranskan kansallinen syöpäinstituutti ja Euroopan sydäntautiliittojen yhteistyöelin.

Kyseessä on ensimmäinen tarkempi EU:ta koskeva laskelma passiivisen tupakoinnin terveysvaikutuksista. Se on koottu yhdistelemällä tietoja kuolleisuudesta, tupakoinnin yleisyydestä ja ammattien jakautumisesta.

Ravintolassa
työskentelevät
vaarassa

Työssään vaaravyöhykkeessä ovat useasti ravintoloiden, baarien ja yökerhojen työntekijät. Vuodessa tästä ammattiryhmästä menehtyy tupakansavun aiheuttamiin sairauksiin 325 ihmistä, raportissa arvioidaan.

Tupakointi on kielletty jo useissa EU-maissa anniskelupaikoissa, mikä raportin mukaan ei ole johtanut pelättyyn taantumaan ravintola-alalla. Esimerkiksi New Yorkissa ravintola-alalle on ilmestynyt yli 10 000 uutta työpaikkaa sen jälkeen kun tupakointi anniskelupaikoissa kiellettiin kolme vuotta sitten, raportissa kerrotaan.

(STT-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Mies yritti hävittää vanhan hätäraketin älyttömällä tavalla – paikalle pelastusjoukot ja helikopteri: ”Aiheutui sitten tällainen etsintä”

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

  8. 8

    Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

  9. 9

    Enkelin kosketus -sarjan päätähti Della Reese on kuollut

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  7. 7

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  8. 8

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  9. 9

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  10. 10

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Mies yritti hävittää vanhan hätäraketin älyttömällä tavalla – paikalle pelastusjoukot ja helikopteri: ”Aiheutui sitten tällainen etsintä”

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. Näytä lisää