Finnairille miljoonatappiot päivässä lakon vuoksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Jokainen lakkopäivä merkitsee Finnairille miljoonien eurojen tappiota. Johtaja Taneli Hassisen mukaan menetykset ovat 2,5-5 miljoonaa euroa päivässä.

Haarukka on näin suuri, koska tässä vaiheessa ei vielä tiedetä uudelleen reititettävien matkojen kustannuksia. Suurin osa tappioista aiheutuu tuottojen menetyksestä.

-Jos lakko jatkuu yli seitsemän päivää, palkanmaksu loppuu tuhansilta finnairilaisilta, Hassinen kertoi sunnuntaina.

Finnair-konsernin henkilöstömäärä on noin 9500. Heille riittää lakon aikana työtä vaihtelevasti. Esimerkiksi lentävä henkilökunta on tyystin vailla työtehtäviä, kun taas mekaanikot huoltavat muidenkin yhtiöiden koneita.

Ilman lakkoakin Finnair on tekemässä tältä vuodelta erittäin raskaat tappiot. Heinä-syyskuussa tappio oli 28 miljoonaa euroa.