Silja, Selja

Kotimaa

Repe palasi kotiin

Julkaistu:

Jo lähellä lopetuspiikkiä ollut laumanjohtaja Repe ja muut Korkeasaaren vaippapaviaanit pääsivät vihdoin palaamaan remontoituun Paviaanilinnaansa.

Eläintarhan johtajan Seppo Turusen mukaan puoli vuotta kestäneen remontin hinnaksi tuli 728000 euroa.

- Vaivaa ja rahaa uhrattiin, että linna saatiin tähän kuntoon.

Vaikka paviaanien koti on nyt viimeisen päälle kunnossa, etsitään eläimille koko ajan uutta sijoituspaikkaa suotuisemmasta ilmastosta.

- Paviaanit on hankittu 1960-luvulla, jolloin eläinsuojeluasioita ei ajateltu samalla tavalla kuin nyt, Turunen selvittää.

Geneettisestä rappeutumisesta kärsivä lauma asuu kuitenkin näillä näkymin Korkeasaaressa useamman vuoden.

Korkeasaaren päätös lopettaa paviaanit aiheutti suurkohun viime syksynä. Paviaanit pelastuivat, kun Korkeasaari taipui käyttämään leskirouva Marita Fisseux'n testamenttirahat Paviaanilinnan kunnostamiseen.

Koska Repe ja kumppanit hajottavat nopeasti kaiken minkä käsiinsä saavat, ovat linnan seinät lujaa laminaattilevyä ja muut osat terästä.

- Olemme olleet tyytyväisiä siihen, että kahden päivän asumisen jälkeen kaikki on vielä ehjää, naureskelee kuraattori Paula Holma.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Nuori pyöräilijä kuoli kolarissa kuorma-auton kanssa Viialassa

  4. 4

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. 6

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  7. 7

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  8. 8

    Perustuslakivaliokunta lausui alkoholilaista: Alkoholin nettimyynnin kieltämiselle ei ole perusteita

  9. 9

    ”Bosnian teurastaja” Mladicille elinkautinen kansanmurhasta

  10. 10

    8 kuukautta Pohjois-Korean vankina ollut amerikkalaismies paloi kuoliaaksi epäselvissä olosuhteissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  3. 3

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  4. 4

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Nuori pyöräilijä kuoli kolarissa kuorma-auton kanssa Viialassa

  4. 4

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. Näytä lisää