Rasmus, Asmo

Kotimaa

Ulkomaalaiset valtasivat löylyn MM-kisat

Julkaistu:

Ulkomaalaiset muodostavat ensi kertaa osanottajien enemmistön löylyn MM-kisoissa. Kuumuudenkestomittelöt järjestetään viikonvaihteessa Heinolassa yhdeksännen kerran.

Joukkoon kuuluu yhä enemmän löylyyn hurahtaneita, joilla ei ole suku- tai asuinsiteitä Suomeen, kertoo kilpailunjohtaja Ossi Arvela.

Arvelan mukaan osanottajamäärä alkaa lähestyä maksimia, kun tavoiteltu sadan hengen raja saavutettiin tänä vuonna.

- Perjantaille kertyy jo neljätoista alkuerää, kun emme ole halunneet lähteä virallisiin karsintoihin.

Maakohtainen karsinta on järjestetty ainakin Saksassa sekä miehille että naisille. Joukkueeseen kuuluu mestareitten lisäksi toki muitakin.

Suurimmat ulkomaiset joukkueet tulevat Virosta ja Valko-Venäjältä. Kaikkiaan osanottajamaita on ennätykselliset kuusitoista.

Eksoottinen suomalaiskisa on kiinnostanut kovasti ulkomaista mediaa jo etukäteen. Esimerkiksi BBC jututti torstaina Arvelaa puoli tuntia. Heinolaan tulee kameraryhmiä Japanista, Saksasta ja Venäjältä.

Lauantai-iltana ratkeaa, kuka naisista ja miehistä istuu pisimpään 110-asteisessa saunassa, jonka kiukaalle kaadetaan puoli litraa vettä puolen minuutin välein.

Viime vuonna miesten sarjan voittaja Timo Kaukonen kesti kilpailuoloja runsaat 12 minuuttia. Hän kuuluu nytkin vedonlyöjien suosikkeihin.

Löylyn MM-voittajat saavat kunniaa sekä nimensä kiertopalkintoon. Lisäksi jaetaan tuote- ja matkapalkintoja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  2. 2

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  3. 3

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  4. 4

    Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

  5. 5

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  6. 6

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  7. 7

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  8. 8

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  9. 9

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  10. 10

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  4. 4

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  5. 5

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  6. 6

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  7. 7

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  8. 8

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  9. 9

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  10. 10

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  2. 2

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  3. 3

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  4. 4

    Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

  5. 5

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  6. Näytä lisää