Senja

Kotimaa

Miljoonat näkivät Conanin mainoksen Haloselle

Julkaistu:

Presidentti Tarja Halonen on saanut todellisen sydänystävän talkshow-isäntä Conan O'Brienista.

Halosen kaksoisolentona itseään pitävä punapäinen O'Brien teki toissailtaista show'taan varten suomenkielisen presidentinvaalimainoksen Tarja Halosesta.

O'Brienin vaalimainossketsissä talkshow-isäntä esittää suomalaista aviomiestä, joka istuu aamiaispöydässä vaimonsa kanssa.

Helsingin Sanomia lukeva vaimo laukoo neljä Halosta kehuvaa lausetta, joihin Conan vastaa selvällä suomen kielellä "joo". O'Brienin vaimoa esittää New Yorkissa noin 14 vuotta asunut esiintyvä taiteilija Ulla Suokko.

Halosen presidentinvaalimainoksen loputtua koko O'Brienin studioyleisö huutaa tahdikkaasti "Tarja, Tarja, Tarja".

O'Brien on esitellyt Halosen kuvia show'ssaan nyt jo kahtena päivänä peräkkäin. Hän vertasi itseään Haloseen ensimmäisen kerran jo tiistaisessa lähetyksessään. Lähetyksessä on näkyvästi mukana myös elokuvaohjaaja Lauri Nurkse.

- Show'n alussa Conan kertoo yleisölle ihmetelleensä jo pitkään, miksi hänen studioyleisössään on hyvin usein suomalaisia. Kaikki johtuu hänen mukaansa siitä, että suomalaiset luulevat maansa presidentin isännöivän yhdysvaltalaista talkshow'ta. Suomalaiset luulevat Conania Haloseksi, Suokko kertaa.

Sarjan vankasta suosiosta Suomessa kertoo jotain, että keskiviikkoisenkin jakson studioyleisössä oli jälleen kolme suomalaisturistia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  4. 4

    Ulkomaille palautettavien määrä voi kasvaa rajusti lähiaikoina – Poliisi kertoo, mitä pahimmassa skenaariossa tapahtuisi

  5. 5

    Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

  6. 6

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  7. 7

    Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

  8. 8

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  9. 9

    Tallipomolla ja Ferrari-kuskilla yllättävä tapaaminen – ”Nyt kaikki kirjoittavat: Vettel Mercedekselle!”

  10. 10

    Tuukka Rask loisti ykköstähtenä – uskomaton putki sai jatkoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  4. 4

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  5. 5

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  6. 6

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  7. 7

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  8. 8

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  9. 9

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  10. 10

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  4. 4

    Ulkomaille palautettavien määrä voi kasvaa rajusti lähiaikoina – Poliisi kertoo, mitä pahimmassa skenaariossa tapahtuisi

  5. 5

    Islanti on etsinyt öljyä 9 vuotta – nyt Kiina ja Norja vetivät maton jalkojen alta

  6. Näytä lisää