Lempi

Kotimaa

Kaksi vahvaa Supon päällikkömittelössä

Julkaistu:

Kaksi vahvaa nimeä on jo erottunut muista Suojelupoliisin päällikkömittelössä, jossa nyt alkaa loppusuora.

- Kysymys on periaatteessa siitä, mikä linja otetaan. Mikäli Supon päälliköksi nyt halutaan nopeasti henkilö turvallisuuspoliisin kokonaistilanteen rauhoittamiseksi, niin sanotuksi ylimenokaudeksi, olisi viisainta nimittää päälliköksi sisäministeriön poliisijohtaja Kari Rantama, 56, joka hoitaa poliisin ulkomaalaisyhteyksiä. Mikäli kertaheitolla halutaan valita sopivin tehtävään, hän olisi viran ennakkosuosikki, Supon esikuntapäällikkö ja sisäministerin erityisavustaja Ilkka Salmi, 38, (kok) nimettömänä pysyvät asiantuntijat kertovat Ilta-Sanomille.

Tilannetta voi tietenkin sekoittaa se. että istuva tasavallan presidentti voi ehdottaa Supon johtoon virran jotain naishakijaa, esimerkiksi keskusrikospoliisin "kakkosapulaispäällikköä" Sanna Heikinheimoa, 37.

Hakijoita virkaan oli 21, joista vajaa kymmenen on nyt loppusuoralla. Ulkopuolisten avulla nyt tehtävällä soveltuvuustestillä ei katsota olevan suurta merkitystä kuin mahdollisissa ääritapauksissa.

Ennen valtioneuvoston ratkaisua painavan sanansa ilmoittavat Halosen lisäksi poliisiylijohtaja Markku Salminen ja sisäministeri Anne Holmlund (kok).

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  3. 3

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

  6. 6

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  7. 7

    Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

  8. 8

    Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

  9. 9

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  6. 6

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  7. 7

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  8. 8

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  9. 9

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  10. 10

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  3. 3

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Vakava liikenneonnettomuus Juuassa: Traktoriin osunut henkilöauto törmäsi rekkaan

  6. Näytä lisää