Anja, Anita

Kotimaa

Kevät herätti jo perhosetkin Lapissa

Julkaistu:

Kevät on edennyt ennätysvauhtia. Vaikka lumipeite vielä hallitsee maisemaa laajoilla alueilla, havaintoja kevätseurantalajeista on saatu jo hyvin pohjoisesta.

Laulujoutsenet ovat Luonto-Liiton kevätseurannan mukaan jo saapuneet Kittilään ja Muonioon saakka, ja Rovaniemellä on nähty peippoja ja nokkosperhosia. Kiurut ja töyhtöhyypät ovat saapuneet jo Oulun korkeudelle.

Etelä- ja Keski-Suomessa kevät on ehtinyt pitkälle, ja näiltä alueilta on saatu runsaasti havaintoja monista kevätseurantalajeista.

Leskenlehdet kukkivat etelärannikolla runsaina, ja sinivuokkokin on nähty useilla paikkakunnilla maan lounaisosissa.

Kevätkukista riippuvaisista perhosista on tullut satoja havaintoja, ja myös mantukimalaiset ovat heränneet. Muuttolinnuista muun muassa västäräkit, kurjet ja punakylkirastaat ovat saapuneet.

Lämpöennätykset
näkyvät luonnossa

Maaliskuun lämpöennätykset näkyivät myös luonnossa, ja havaintoja tehtiin useista sellaisista lajeista, joiden tavallinen ilmestymisaika on vasta reilusti huhtikuun puolella.

Esimerkiksi ensimmäinen kukkiva valkovuokko sekä talvihorroksesta herännyt siili ja rupikonna on jo nähty. Nyt jännitetään, miten ennustettu sään viileneminen vaikuttaa kevätlajeihin.

Tämän vuoden teemalajeista, matelijoista ja sammakkoeläimistä, kyyt ja sisiliskot ovat ilmestyneet paistattelemaan päivää useilla paikkakunnilla.

Pohjoisin kyyhavainto on tehty Oulaisissa. Etelämpänä myös muutama sammakko sekä yksi rupikonna ovat lähteneet liikkeelle

Lämmin sää
tuo pääskyset

Kunhan sää lämpenee, seuraavaan viikonloppuun mennessä saadaan todennäköisesti havaintoja jo haarapääskyistä, kirjosiepoista sekä uusista matelijoista ja sammakkoeläimistä.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa tarkkaillaan 44 kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana.

Kuka tahansa voi seurata kevättä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon internetissä, paperilomakkeella, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa.

KYLMÄ SÄÄ VOI PYSÄYTTÄÄ LINTUJEN KEVÄTMUUTON

Lintujen kevätmuutto saattaa pysähtyä kylmän sään vuoksi pääsiäisenä. Lintujärjestö BirdLife Suomen mukaan sään kylmeneminen lykkää rastaiden saapumista eikä hanhia tule takatalven aikana lisää Suomeen.

Maahamme on saapunut jo muutamia yksilöitä lajeista, joille takatalvi voi koitua kohtalokkaaksi. Sellaisia ovat esimerkiksi haarapääskyt.

Lintuharrastajat laskevat parhaillaan jo saapuneita muuttolintuja, jotka ovat pysähtyneet lepäämään tulvapelloille ja sulille järville.

Pääsiäisen aikaan tarkkaillaan etenkin hanhien ja joutsenten levähdyspaikkoja. Aikaisen kevään vuoksi levähtäviä hanhia on havaittu normaalia enemmän.

Lintuja lasketaan ja seurataan tarkkaan, koska meneillään on kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden tietojen päivitys. Maailmasta on valittu noin 10 000 tärkeää lintualuetta, joista 96 sijaitsee Suomessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  2. 2

    Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

  3. 3

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  4. 4

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  5. 5

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  8. 8

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  9. 9

    Suomalaiset Italia-konkarit: Älä ihmettele, jos saat kummallisia katseita tilattuasi cappuccinon ruoan jälkeen

  10. 10

    Video: Auto roihusi kesken ajon Vantaalla – valpas ohikulkija auttoi sammutustöissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  6. 6

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  7. 7

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  8. 8

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  9. 9

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  10. 10

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  2. 2

    Nahka-asuisen Jannika B:n esitys villitsi Toni Wirtasen täysin – hurrasi ja karjui Tähdet, tähdet -yleisössä

  3. 3

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  4. 4

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  5. 5

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  6. Näytä lisää