Lempi

Kotimaa

Halosen syöksykierre

Julkaistu:

HS-Gallup ja MTV3:n tuore mittaus antoivat Tarja Haloselle tulosvaroituksen: kannatuskurssi (70-64-53) putoaa sitä tahtia, että Sauli Niinistö porhaltaa ensi viikolla ohi. Mikä oikein on mennyt Halosen kampanjassa vikaan, kun varmaksi ounastettu voitto uhkaa kääntyä katastrofiksi? Tässä muutama havainto:

1. Halosen yllättävän kehno tv-esiintyminen. Presidentti on ollut äksy, hermostunut ja vähän ylimielinenkin. Ei ole sama Tarja kuin vuonna 2000. Ei ole osannut laskeutua presidentin roolista ehdokkaaksi.

2. Varovainen kampanjastrategia ja vanha ohjelma. Sdp lähti pelaamaan varman päälle, varoen riskejä. Kenttätyö passiivisempaa kuin Niinistöllä ja Vanhasella. Ennen joulua väärä taktiikanmuutos: Niinistön luultiin olevan out ja päävastustajaksi otettiin Vanhanen.

3. Ylimielisyys. Halosen tiimi tuudittautui hyvän olon tunteeseen ja ryhtyi juhlimaan ykköskierroksen voittoa etukäteen. Puheet 7 miljoonan säästöstä kiukuttivat ihmisiä.

4. Nukkuvat äänestäjät. Halonen moitti vaalituloksesta heikkoa äänestysaktiivisuutta.

5. Naisten rooli. Sukupuoli ei ole enää niin ratkaiseva tekijä kuin kuusi vuotta sitten. Niinistön sanoma vetoaa myös naisiin.

Päivän
sivallus

- (Suvi-Anne) Siimeksen tuki Haloselle kuuluu sarjaan kuoleman suudelmia, arvioi vasemmistoliiton meppi Esko Seppänen nettisivuillaan.

Timo J. Anttila

Kommentoi!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  4. 4

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  5. 5

    13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

  6. 6

    Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 155 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

  7. 7

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  8. 8

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  9. 9

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  10. 10

    Kuolemansairaan 3-vuotiaan kipulääkkeet vienyt hoitaja tuomittiin – ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  7. 7

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  8. 8

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  9. 9

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  10. 10

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  4. 4

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  5. 5

    13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

  6. Näytä lisää