Ismo

Kotimaa

Yle maksaa musiikkitalosta korkeintaan 35 miljoonaa euroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yleisradio ei aio sijoittaa Helsingin musiikkitalon rakentamiskustannuksiin 35 miljoonaa euroa enempää, kertoo Aamulehti.

Alma Median Helsingin toimituksen haastattelema Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi sanoo, että hankkeesta luopuminenkin on mahdollista, jos näyttää siltä, ettei taloa kyetä pystyttämään alun perin sovituilla kustannuksilla.

Musiikkitalon kokonaishinta-arvio on noussut muutamassa vuodessa 112 miljoonasta eurosta 128 miljoonaan euroon. Ylen osuus kustannuksista on 26 prosenttia kuten Helsingin kaupunginkin. Valtio maksaa menoista 48 prosenttia.

Myös Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner vahvistaa 35 miljoonan euron katon.

- Yleisradio ei kykene investoimaan ihan mitä vain, avointa valtakirjaa ei voi antaa. Näillä näkymin musiikkitalo voi syntyä tavoitehintaan, Jungner kuitenkin arvioi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  3. 3

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  4. 4

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  5. 5

    Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

  6. 6

    Ruumis löytyi vedestä Helsingin Hietalahdessa

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    Tunnistatko nämä henkilöt? Kahta tekijää epäillään 13-vuotiaan tytön ryöstöstä Tampereella

  9. 9

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  10. 10

    Kuvankaunis kaupunki on talvisin koko maailman somesuosikki – kuvat nähtyäsi ymmärrät miksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  5. 5

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  10. 10

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  3. 3

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  4. 4

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  5. 5

    Suomalaissotilasta ammuttiin silmien väliin ja luoti lävisti pään – ”Hän pysyi hengissä ja tajuissaan”

  6. Näytä lisää