Rasmus, Asmo

Kotimaa

Autolla kolaroinut uhkaili konetuliaseella

Julkaistu:

Kolarin aiheuttanut autoilija kaivoi autostaan Suomen armeijan käyttämän sarjatuliaseen ja uhkasi sillä toista osapuolta muutaman metrin etäisyydeltä Lahdessa eilen puolen päivän aikaan.

Onnettomuuden aiheuttaneessa autossa oli kaksi miestä ja nainen. Miehet pakenivat, mutta jäivät noin 20 minuutin päästä kiinni. Nainen on edelleen kateissa. Poliisi on selvittänyt kaikkien henkilöllisyyden.

Miehet olivat varustautuneet järeällä armeijan aseella.

Pidätettyinä olevia miehiä epäillään eilisen kolarin perusteella mm. liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ampuma-aserikoksesta, huumaantuneena ajamisesta, liikennepaosta ja laittomasta uhkauksesta.

Harvinainen onnettomuus sattui valtatie 12:lla, Pekanmäen risteyksessä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Paulin, 38, riehakas illanvietto Taiwanissa lähti täysin lapasesta – kuva leviää: vaimo raivostui silmittömästi

  2. 2

    Janni Hussia kiusattiin teininä reisiensä takia – julkaisi voimaannuttavan bikinikuvan: ”Ikävä lause voi syöpyä syvälle mieleen”

  3. 3

    Jääkiekkoilijoille tuli outoja oireita Ylikainuussa – onko taustalla Kanadassa kolmen kuolemaan johtunut syy?

  4. 4

    Hääparin päät menivät pyörälle – kesken juhlan tapahtui jotakin täysin odottamatonta: ”Sopiiko, että tulemme kuokkavieraiksi?”

  5. 5

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  6. 6

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  7. 7

    Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

  8. 8

    Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

  9. 9

    Video: Lentäjä teki tempun, joka kostautui – Air Berlin pidätti virantoimituksesta

  10. 10

    Lönnrotinkadun yliajo: Kuolonuhri raahautui satoja metrejä auton mukana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  3. 3

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  4. 4

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  5. 5

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  6. 6

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  7. 7

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  8. 8

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  9. 9

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Paulin, 38, riehakas illanvietto Taiwanissa lähti täysin lapasesta – kuva leviää: vaimo raivostui silmittömästi

  2. 2

    Janni Hussia kiusattiin teininä reisiensä takia – julkaisi voimaannuttavan bikinikuvan: ”Ikävä lause voi syöpyä syvälle mieleen”

  3. 3

    Jääkiekkoilijoille tuli outoja oireita Ylikainuussa – onko taustalla Kanadassa kolmen kuolemaan johtunut syy?

  4. 4

    Hääparin päät menivät pyörälle – kesken juhlan tapahtui jotakin täysin odottamatonta: ”Sopiiko, että tulemme kuokkavieraiksi?”

  5. 5

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  6. Näytä lisää