Silja, Selja

Kotimaa

Huippuvirkamiehille rajusti lisää palkkaa

Julkaistu:

Hallitus on päättänyt antaa valtion ylimmille virkamiehille ylimääräisen palkankorotuksen.

He ovat keväällä saamassa palkkoihinsa lisää tuhansia markkoja.

Kuoppakorotuksesta pääsevät nauttimaan valtion huipulla työskentelevät sopimuspalkkaiset huippuvirkamiehet.

Sopimuspalkkaisia on noin sata.

Helmikuun alussa tuleva ylimääräinen palkankorotus on keskimäärin 2,7 prosenttia. Vielä ei ole selvillä, kuka huipuista saa minkäkin suuruisen korotuksen.

Lisäksi huippujen helmikuussa nousevia palkkoja korotetaan maaliskuun alussa tupon linjan mukaisesti 1,9 prosentin yleiskorotuksella ja 0,3 prosentin järjestelyvaralla.

Näin ollen virkamieshuiput saavat keskimäärin viiden prosentin palkankorotuksen ensi keväänä.

Tavallisen palkansaajan palkkojen korotusprosentti on 2,2 ensi vuonna.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  5. 5

    Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

  6. 6

    Tie 12 on poikki Lahden ja Kouvolan välillä

  7. 7

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  8. 8

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  9. 9

    Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

  10. 10

    Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  7. 7

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  10. 10

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  5. 5

    Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

  6. Näytä lisää