Liisa, Elisa

Kotimaa

Miten päästä banaanikärpäsistä eroon? Lue vinkit!

Julkaistu:

Ärsyttävät banaanikärpäset pörräävät loppukesästä keittiöissä erityisen innokkaasti. Miten niistä oikein pääsee eroon?

Helsingin yliopiston Biotieteiden laitoksen dosentti Tapio Heino kertoo, että ainoa tapa välttyä kokonaan näiltä pieniltä pörriäisiltä on pitää ikkunat kiinni ja asunto mahdollisimman siistinä.

- Pienikin käyneen, makean hedelmän haju on niille herkullinen. Ne haistavat sen ulkoa ja tulevat sisälle, Heino kertoo.

Yksi banaanikärpänen voi elää jopa kaksi kuukautta. Jos niitä pääsee sisään, voi vain yrittää tuhota niitä ja estää niitä lisääntymästä.

Asunnon puunaaminen ei välttämättä auta.

- Aikuiset yksilöt selviävät monta päivää hyvinkin pienellä hiilihydraattiannoksella. Ne voivat nuoleskella jotakin kosteaa ja makeaa pintaa, Heino kertoo.

Keino 1

Hyvä keino tuhota banaanikärpäsiä on houkutella ne makeaan nesteeseen, esimerkiksi viiniin, mehuun tai olueen.

- Neste kannattaa laittaa laakeaan astiaan, jotta haju leviäisi mahdollisimman hyvin, Heino sanoo.

- Toisaalta myös pullon mallinen astia on hyvä, koska silloin ne eivät älyä ihan heti lentää sieltä pois. Ne hengailevat hetken ja ovat sitten pakotettuja pudottautumaan nesteen pinnalle.

Joidenkin niksien mukaan etikan lisääminen nesteeseen auttaa. Heino ei kuitenkaan allekirjoittaisi neuvoa. Sen sijaan pieni tilkka astianpesuainetta on paikallaan rikkomaan nesteen pintajännitystä.

- Muuten ne tekevät kuin Jeesus eli kävelevät vetten päällä. Sitten ne lentävät pois, Heino sanoo.

Keino 2

Toinen keino hankkiutua banaanikärpäsistä eroon on houkutella ne muovipussiin laittamalla esimerkiksi puolikkaan omenan pussiin. Kun sinne alkaa kerääntyä kärpäsiä, pussin voi laittaa kiinni ja viedä sen ulos asunnosta.

- Kannattaa kuitenkin muistaa, että banaanikärpäset ovat vikkeliä ja karkaavat helposti, Heino lisää.

Keino 3

Myös imurointi on Heinon mukaan hyvä keino vähentää kärpästen määrää asunnossa.

- Pölypussissa ne tuskin lisääntyvät. Siellä on niille aivan liian kuivaa.

Jos mikään näistä keinoista ei auta, ei kannata masentua. Banaanikärpäset katoavat asunnoista Heinon mukaan viimeistään lokakuussa.

- Eikä niistä ole varsinaista haittaa ihmiselle, Heino lisää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. 6

    Kiinassa kuolleen 14-vuotiaan lapsimallin kuolemasta liikkuu hurjia huhuja – viranomaiset kumoavat väitteet myrkytyksestä

  7. 7

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  8. 8

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  9. 9

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  10. 10

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  9. 9

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. Näytä lisää