Ismo

Kotimaa

Jussina tarkenee polskutella

Julkaistu:

Viime päivien aurinkoinen sää on lämmittänyt vedet ympäri Suomea, joten juhannussaunasta päästään pulahtamaan varsin lempeisiin vesiin.

- Ei oo kylmä, koska mä oon bätmänni! hihkuu Emil Järvinen, 4, pyyhkeensä sisältä ja hytisee.

Pikkuveljensä Topiaksen, 2, ja äitinsä Heli Järvisen kanssa rannalle saapunut Emil nautti tiistaina Helsingin Herttoniemen 19-asteisesta vedestä täysin siemauksin - sinertyvistä huulista huolimatta.

Auringossa kylpevä ranta keskellä suosittua asuinaluetta oli vielä illansuussakin täynnä rantaleijonia ja vesipetoja.

- Oman mökin rannassa Heinolassa on uitu jo pari viikkoa sitten, järvivesi kun lämpenee merivettä nopeammin. Ja olen minä täälläkin jo kertaalleen pulahtanut viime sunnuntaina, poikiensa touhuja katsellut Heli Järvinen kertoo.

Jo eilen tiistaina laitureista roikkuvien mittarien elohopeat ovat kohonneet monin paikoin yli vesien epävirallisen "hellerajan" eli 20 asteen.

Sään jatkuessa kesäisenä myös vedet jatkavat lämpenemistään.

Kuopion Kallavedessä mitattiin eilen pitkäaikaista keskiarvoa jopa 3,5 astetta korkeampi lukema, ja myös Pohjois-Suomessa vesien lämpötilat ovat noin kaksi astetta keskiarvojen yläpuolella.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  5. 5

    Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

  6. 6

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  7. 7

    Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

  8. 8

    Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

  9. 9

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  10. 10

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  3. 3

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  7. 7

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  8. 8

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  9. 9

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  10. 10

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  8. 8

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  5. 5

    Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

  6. Näytä lisää