Anja, Anita

Kotimaa

13-vuotias poika puristui traktorin alle

Julkaistu:

Serkkunsa kanssa traktorilla ajellut oululaispoika sai surmansa traktorin kaaduttua lauantai-iltana Utajärvellä.

Onnettomuus sattui noin iltakymmeneltä pojan vanhempien kesämökillä.

13-vuotias ja hänen 8-vuotias serkkunsa lähtivät ajelemaan iäkkäällä traktorilla saatuaan vanhemmiltaan luvan retkeensä.

Satunnaisiin maatöihin käytetyssä traktorissa ei ollut hyttiä eikä turvakaaria.

Poikien viivyttyä ajelullaan epätavallisen kauan lähti 13-vuotiaan isä poikien perään.

Muutaman sadan metrin päässä löytyi kumollaan traktori, jonka alta näkyivät vain 13-vuotiaan kuljettajan jalat, jotka olivat yhä polkimilla.

Isä ei voinut tehdä juuri mitään lähes neljä tonnia painavalle traktorille, jonka alla pojat olivat puristuksissa.

Paikalle kiiruhtanut Utajärven pelastusyksikkö saattoi vain todeta traktoria kuljettaneen pojan kuolleeksi.

- Kuljettaja oli saanut surmansa näköjään heti, mutta hänen sylissään istunut serkkunsa pääsi sairaalasta tarkastuksen jälkeen, kertoi IS:lle yksikönjohtaja Antero Pilto Utajärven pelastuslaitokselta.

Onnettomuustutkintalautakunta on käynyt tutkimassa tapahtumapaikan, jossa traktori oli vielä eilisiltana paikallaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  6. 6

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  7. 7

    Heikki Kovalaisen Catherine-vaimo julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – tältä pariskunta näytti suhteen alkuaikoina

  8. 8

    Pirkko Hämäläinen, 59, ei pystynyt enää syömään gluteenia – kehitti leivonnaisia, joista tuli miljoonabisnes

  9. 9

    Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

  10. 10

    Patrik Laine juhlisti Halloweenia vaaleassa peruukissa ja röyhelöhameessa – hulvaton asu keräsi kommentteja: ”On huumorintaju kohdillaan!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  7. 7

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  8. 8

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  9. 9

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  10. 10

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  6. Näytä lisää