Heli, Heljä

Kotimaa

Analyytikot: Nalle teki hyvän diilin

Julkaistu:

Analyytikkojen mielestä Sampo sai erittäin hyvän hinnan pankkitoiminnoistaan. Sammon pankkitoiminnot siirtyvät tanskalaiselle Danske Bankille.

Kauppahinta on noin neljä miljardia euroa. Markkinoilla Sammon saamaa hintaa pidettiin odotettua parempana. Sammon konsernijohtaja Björn "Nalle" Wahlroos taisi jälleen kerran tehdä hyvän diilin.

- Hinta oli kovempi kuin itse olin odottanut. Omissa laskelmissani olin varautunut siihen, että jos tämmöinen kauppa toteutuu, niin hinta voisi olla noin 3,5 miljardia, arvioi Fimin analyytikko Paavo Ahonen.

Myös OKO-tutkimuksen analyytikko Anita Kostermaa pitää kauppahintaa erittäin hyvänä. Hänen mukaansa myös kerrotut perusteet kaupalle olivat hyviä.

Mikään jättiyllätys kauppa ei ollut, sillä Sampo Pankin myynnistä on spekuloitu markkinoilla. Mahdolliseksi ostajaksi on veikkailtu jotakin isoista pohjoismaisista pankeista, joihin myös Danske Bank kuuluu.

Kaupan myötä Sampo-konserni saa melkoisen pääomaruiskeen. Sammon oma pääoma turpoaa 4,6 miljardista eurosta 7,5 miljardiin.

Ahosen mukaan vaihtoehtoina on joko jakaa pääomia ulos, mitä yhtiön johdon mukaan ei ole suunnitteilla. Toinen vaihtoehto on käyttää rahat muuten järkevästi.

- Sammolla on nyt niin iso määrä pääomaa, että se avaa mahdollisuuksia yritysostoihin jatkossakin, jos sellaisia tilanteita tulee, Ahonen arvioi.

Kasvu Pohjoismaissa on Danske Bankin strategian mukaista. Suomessa pankilla ei ole ollut mitään merkittävämpää toimintaa toistaiseksi.

- Kovin monta tapaa tulla Suomen pankkimarkkinoille yritysoston kautta ei ollut ja tämän takia Danske Bank joutui maksamaan kovan hinnan, Ahonen sanoi.

(STT)

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  2. 2

    Valokuvaaja turmeli pariskunnan hääkuvauksen: yli 500 otosta täysin käyttökelvottomia – keskittyi ikuistamaan morsiusneitojen kurveja

  3. 3

    Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

  4. 4

    Emmi Peltonen, 18, tekee olympialaisissa historiaa – Ville Peltonen antoi tyttärelleen isällisen vinkin ennen kisamatkaa

  5. 5

    Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

  6. 6

    Sarjahukuttajaa saattaa odottaa pitkä pytty­tuomio – uhrin omainen: ”Seuraavat 15 vuotta voimme ehkä hengittää”

  7. 7

    Poliisi saapui kiireellä paikalle, kun eläkeläismies kertoi tunkeutujista kotonaan – totuus oli jotakin tyystin muuta

  8. 8

    Onko saksalaisella Sophialla, 30, maailman kapein vyötärö? Turvautui äärimmäisiin kauneusleikkauksiin ”täydellisen” ulkonäön tavoittelussa

  9. 9

    Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

  10. 10

    Ihmiset eivät olleet uskoa silmiään: kuningatar Elisabet saapui salaa Lontoon muotiviikoille – vastaavaa ei ole nähty koskaan aikaisemmin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

  3. 3

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  4. 4

    Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei viety sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiin

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

  7. 7

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  8. 8

    Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

  9. 9

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  10. 10

    Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  4. 4

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  7. 7

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  8. 8

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  9. 9

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  2. 2

    Valokuvaaja turmeli pariskunnan hääkuvauksen: yli 500 otosta täysin käyttökelvottomia – keskittyi ikuistamaan morsiusneitojen kurveja

  3. 3

    Bond-tähti Daniel Craigin esiintyminen gaalassa hämmentää – fanit huolestuivat muuttuneesta ulkonäöstä: ”Mitä tapahtui kasvoillesi?”

  4. 4

    Emmi Peltonen, 18, tekee olympialaisissa historiaa – Ville Peltonen antoi tyttärelleen isällisen vinkin ennen kisamatkaa

  5. 5

    Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

  6. Näytä lisää