Sebastian

Kotimaa

Lihavuus altistaa tytöt holtittomaan seksiin

Julkaistu:

Läski! Jokainen on aikanaan kuullut koulun pihalla ainakin sanan synonyymin. Ei ehkä kohdistuvan itseensä, mutta johonkin ylipainoiseen koulukaveriin kuitenkin.

Lihavuus vaikuttaa nuorten käyttäytymiseen, vaikka ylipainosta kärsii yhä useampi.

- Ylipainoisilla nuorilla tytöillä on keskimääräistä vähemmän tapaamisia vastakkaisen sukupuolen kanssa. Heidän itsetuntonsa ja käsitykset omasta vartalostaan saattavat olla huonot ja oman seksuaali-identiteetin kehitys voi häiriintyä, dosentti Päivi Tapanainen kertoo.

Oulun yliopistollisen sairaalan lasten- ja nuorten klinikalla työskentelevä Tapanainen puhui ylipainon vaikutuksista tyttöjen lisääntymisterveyteen Lääkäripäivillä.

- Ylipaino altistaa kehittyvän tytön holtittomalle sukupuolikäyttäytymiselle. Kun kaveria on vaikea saada, otetaan sitten se partneri, mikä vain saadaan, ja suostutaan sitten kaikkeen.

Tapanaisen mukaan tällainen käyttäytyminen altistaa pahimmillaan hiv-tartunnoille sekä muille sukupuolitaudeille. Holtiton, suojaamaton seksi voi vaurioittaa tytön elämää ikuisesti.

- Monesti seksuaalielämän häiriöt jatkuvat näillä tytöillä myös aikuisena.

Lihavuus aiheuttaa myös suoria haittoja nuorten naisten lisääntymisterveyteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  2. 2

    Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

  3. 3

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  4. 4

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  5. 5

    Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

  6. 6

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  7. 7

    Rocklegenda kaatui rappusissa ja kuoli

  8. 8

    Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

  9. 9

    Intercontinental-luksushotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

  10. 10

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  3. 3

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  4. 4

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  8. 8

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  9. 9

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  10. 10

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  2. 2

    Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

  3. 3

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  4. 4

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  5. 5

    Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

  6. Näytä lisää