Tenho, Max

Kotimaa

Mäntsälän surman taustalla vanhat sukuriidat

Julkaistu: , Päivitetty:

18-vuotias mieshenkilö ammuttiin Mäntsälän Suurlavan edessä juhannuspäivänä noin puoli kymmenen aikaan illalla - juuri ennen Matti ja Teppo Ruohosen esityksen alkamista.

Helsinkiläismiestä ammuttiin useita kertoja rintaan lähietäisyydeltä. Uhri menehtyi vammoihinsa tapahtumapaikalla. Poliisi ei toistaiseksi kerro laukausten tarkkaa lukumäärää.

- Ainakin rintaan ja kehoon oli osunut, sanoo elvyttämisessä mukana ollut henkilö.

Uhrille tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tiistaina.

Surma tapahtui aivan lavan lipunmyyntikojun vieressä. Välikohtausta lavan ulkopuolella oli todistamassa jopa sata Matin ja Tepon keikkaa seuraamaan saapunutta. Sisälle oli ehtinyt satoja juhannuspäivää viettämään tulleita faneja.

Pääepäilty on 20-vuotias Ruotsin kansalainen, jonka uskotaan ampuneen helsinkiläismiehen Suurlava-tanssipaikan sisäänkäynnille.

Poliisi on pidättänyt tapauksen johdosta myös 25- ja 27-vuotiaat ruotsalaismiehet, jotka pakenivat paikalta ampujan kanssa samalla autolla. Tapausta tutkitaan murhana.

Poliisin mukaan syynä ampumiseen olivat vanhat sukujen väliset tapahtumat. Tapahtumat saivat alkunsa, kun kahden suvun edustajia kokoontui pitkin lauantai-iltaa Suurlavalle, jossa vanhat riidat otettiin esille.

Erimielisyyksiä lähdettiin selvittämään tanssilavan ulkopuolelle kohtalokkain seurauksin.

IS:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan ampumista ei edeltänyt mainittavaa riitaa. Laukaukset tulivat täytenä yllätyksenä.

Surmattuaan nuoren helsinkiläismiehen tekijät kiihdyttivät karkuun autolla. Paon nähnyt kertoi IS:lle, että autossa oli jo ennestään kaksi henkilöä.

Ruotsalaiskilvissä ollut henkilöauto kaasutteli paikalta kovaa vauhtia Mäntsälän suuntaan.

- Matti ja Teppo odottivat esiintymisen alkua takahuoneessa tietämättöminä porttien ulkopuolisesta murhenäytelmästä. Tilanteen rauhoituttua tanssi-iltaa jatkettiin duon rytmittämänä.

Ampumavälikohtaus ei aiheuttanut edes viivästystä aikatauluissa.

Orimattilan poliisi pyytää kaikkia tapahtuman nähneitä ottamaan yhteyttä numeroon 071-8735000 tai oman paikkakuntansa poliisiin. Tapahtumailtana tanssipaikalla oli paljon väkeä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  2. 2

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  3. 3

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  4. 4

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä

  5. 5

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  6. 6

    Lauri Markkanen onnistui – Bullsille makea voitto NBA:ssa

  7. 7

    Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

  8. 8

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

  10. 10

    Nyt se tapahtui! Länsimetron ensimmäinen juna lähti liikkeelle – aikataulun mukaisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  2. 2

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  3. 3

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  4. 4

    Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

  5. 5

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  6. 6

    Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

  7. 7

    Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

  8. 8

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  9. 9

    42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

  10. 10

    Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  2. 2

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  3. 3

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  4. 4

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä

  5. 5

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  6. Näytä lisää