Tutkimus: Teini-iässä huostaan otetut pojat syrjäytymisvaarassa

Julkaistu:

Huostaan otetuista lapsista suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat teini-iässä laitokseen sijoitetut pojat. Heistä peräti neljäsosa oli nuorina aikuisina työttömänä tai eläkkeellä, ilmenee Kelan tuoreesta tutkimuksesta.

Myös 13-17-vuotiaina laitoshoitoon sijoitetut tytöt ovat nuorina aikuisina heikosti koulutettuja. Parhaiten taas ovat selvinneet vauvana tai alle 12-vuotiaina huostaan otetut ja perhehoitoon sijoitetut naiset.

Syrjäytymisriskin vuoksi Kelan tutkimuksessa pidetäänkin erityisen huolestuttavana sitä, että 16-17-vuotiaiden huostaanotot ovat Suomessa lisääntyneet 2000-luvulla.

Vuonna 2008 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna yli 16 500 lasta ja nuorta, joista valtaosa huostaan otettuna.