Ismo

Kotimaa

Keskinen suuttui Esko Aholle

Julkaistu:

Tänään ilmestyvän Läpimurtoja -teoksen ennakkomarkkinointi on saanut kyläkauppias Vesa Keskisen raivon partaalle. Sunnuntain Kaleva -lehti kertoi, ettei kyläkauppiasta huolittu teokseen raiskausepäilyn takia.

Suomalaisia läpimurtoja esittelevä teos syntyi Sitran yliasiamiehen, ex-pääministeri Esko Ahon ideasta. Kirjan puuhamiehenä toiminut Aho otti yhteyttä myös Keskiseen, jonka piti olla mukana itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tehdyssä teoksessa.

- Esko Aho soitti minulle henkilökohtaisesti ja pyysi mukaan kirjaan. Odotin puhelua toimittajalta ja kun ei sitä kuulunut, ajattelin, että onhan tässä vielä itsenäisyyspäivään aikaa. Nyt sitten lehdessä lukee, että Vesa Keskistä ei huolittu juhlakirjaan. On tämä pöyristyttävää.

Keskistä harmittaa, että hänet jätettiin pois perusteettomasti ja ilmoittamatta.

- Olen tuntenut Esko Ahon jonkin aikaa ja tavannutkin hänet muutaman kerran. Kyllä tällaisessa asiassa pitäisi toimia kuten veteraanit, että kaveria ei jätetä.

Vesa Keskinen joutui raiskausepäilyn kohteeksi toukokuun lopussa. Lokakuun alussa syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  4. 4

    Viro puolitti alkoholiveron korotukset – suomalaisostajia ei haluta menettää

  5. 5

    Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

  6. 6

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  9. 9

    Mikko Leppilampi kamppaili pitkään yleisen ongelman kanssa – ”Olen käyttänyt hirveästi energiaa sen kyttäämiseen”

  10. 10

    Urheilun superpari odottaa lasta: ”En voisi olla onnellisempi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  6. 6

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  9. 9

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  9. 9

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  4. 4

    Viro puolitti alkoholiveron korotukset – suomalaisostajia ei haluta menettää

  5. 5

    Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

  6. Näytä lisää