Lempi

Kotimaa

Ei stressiä juhannusmatkalle!

Julkaistu:

Autoilija, pakkaa sietokykyä mukaan juhannusliikenteeseen!

Pahoja juhannusruuhkia syntyy erityisesti Etelä-Suomeen, eikä juhlimista pääse välttämättä aloittamaan suunnitellulla aikataululla.

Kiireisimmille matkailijoille suositellaankin vaihtoehtoisia kulkureittejä ruuhkahuippujen välttämiseksi. Karttaa kannattaa siis syynätä tarkasti.

Kesäliikenteessä kannattaa huomioida myös se, että esimerkiksi rajun ukkoskuuron sattuessa kohdalle hiljaisemmatkin tiet voivat ruuhkautua.

Omalla autolla juhannusreissulle ei kuitenkaan ole pakko lähteä, sillä myös junat ja bussit liikennöivät ahkerasti.

Junaliput kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin etukäteen. Juhannuspäivänä junavuoroja on peruttu paitsi itse juhannuksen, myös ratatöiden vuoksi.

Myös bussilla matkustavien kannattaa hankkia lippunsa ajoissa, sillä juhannus on vuoden vilkkain ajanjakso bussiliikenteessä. Ruuhkaisimpien lähtöjen odotetaan ajoittuvan torstaille ja juhannusaattoon.

Jos omalla autolla lähtee liikenteeseen, matkaan kannattaa varata runsaasti aikaa. Ruuhkassa ohittaminen on turhaa, eivätkä ohitukset juurikaan nopeuta matkantekoa.

Etelässä juhannuksen menoliikenne käynnistyy torstaina puolilta päivin. Kello 14-21 tiet voivat olla hyvinkin tukkoisia. Menoliikenteen toinen ruuhka-aalto on aattona kello 9-14 välillä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

  5. 5

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  6. 6

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  7. 7

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  8. 8

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  9. 9

    Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

  10. 10

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  9. 9

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

  5. 5

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  6. Näytä lisää