Liisa, Elisa

Kotimaa

Suomen suurin tullipetos paljastui Kotkassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Itäinen tullipiiri epäilee Kotkassa tullivarastoa pitänyttä venäläistä toimitusjohtajaa ja varastopäällikköä törkeästä matkapuhelinkauppaan liittyvästä veropetoksesta.

Verotarkastuksen perusteella maksamatta jääneiden verojen määräksi arvioidaan noin 8,6 miljoonaa euroa. Summa on tiettävästi suurin Suomen tullihistoriassa. Varastossa olleiden tavaroiden arvo on nelinkertainen eli 30-40 miljoonaa euroa.

Tullivarasto on tehnyt varastokirjanpitoonsa perusteettomia poistokirjauksia, joilla se on hävittänyt jäljettömiin vuodesta 2004 lähtien muun muassa 260 000 matkapuhelinta ja 80 000 autonrengasta.

Yhtiön asettamat vakuudet kattavat tullin määräämistä jälkiveroista noin 50 000 euroa. Tullivaraston ja venäläismiehen omaisuutta on lisäksi pantu jälkiverojen katteeksi takavarikkoon noin 120 000 euron arvosta.

Varastosta kadonneiden tavaroiden kohtalo on vielä epäselvä. Puhelinten ja autonrenkaiden lisäksi varastossa on ollut erilaisia kulutustarvikkeita.

Esitutkinta valmistuu tammikuussa. Asian takia toimitusjohtaja ja varastopäällikkö ovat olleet vangittuina. Varastopäällikkö on nyt vapaalla jalalla odottamassa esitutkinnan päättymistä. Vangittu toimitusjohtaja on keski-ikäinen mies, joka on oleskeluluvalla Suomessa. Hän aloitti yhtiön toiminnan vuonna 2002. Miehellä on taustalla vanha omaisuusrikos.

Menikö tavara
Venäjälle?

Mies varastoi tavarat tullivarastoon, muttei maksanut niistä tulliveroa. Hänen tarkoituksenaan oli ilmeisesti kuljettaa tavaroita Venäjän puolelle, jolloin niitä ei myöskään tarvitse tullata Suomeen.

Tullivarastoon voi varastoida tavaraa, josta ei ole maksettu EU:n maahantuontiveroja.

Maahantuontiverot maksetaan tavarasta, joka tulee yhteisöön Euroopan ulkopuolelta. Tavaroihin kohdistuu 22 prosentin arvonlisävero, ja niille määritellään tulliveroprosentti.

Tulliylitarkastaja Arto Kivelän mukaan ongelma on siinä, ettei pystytä osoittamaan, että tavara varastosta olisi kulkenut Venäjälle.

- Varastoon ne ovat kiistatta saapuneet ja sieltä poistuneet. Esitutkinnassa mies on kertonut, että tavarat ovat menneet ilman papereita Venäjälle. Mitään dokumenttia siirrosta ei siis ole olemassa, tarkentaa Kivelä.

Tällainen väite ei riitä tullille, joten ainoa mahdollisuus on se, että tavaroista lankeaa verot maksettaviksi. Viranomainen ei voi tullin mukaan epäillä muuta kuin sitä, että tavarat ovat päätyneet Euroopan unionin kulutukseen.

Kivelä ei ota kantaa siihen, onko kyseessä mafiatyyppinen salakuljetusorganisaatio.

- Järjestäytynyttä rikollisuutta tämä nyt joka tapauksessa on, se on ilmiselvää, hän tähdentää.

Kivelän mukaan asiassa saattaa olla erilaisia näkemyksiä siitä, milloin rikosepäily täyttyy. Täyttyykö se pelkästään sillä, että yhtiön kirjanpidossa on virheitä, vai pitääkö pystyä osoittamaan, että tavarat ovat todella jääneet yhteisön alueelle?

Törkeästä veropetoksesta maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta. Asia tulee aikanaan esille Kotkan käräjäoikeudessa.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  4. 4

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  5. 5

    Kriisi kytee, Montreal kyykkäsi rumasti – Antti Niemi pilkkahuutojen kohteena

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

  8. 8

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  9. 9

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  5. 5

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  6. 6

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  7. 7

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  8. 8

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  9. 9

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  10. 10

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    USA:n ydinasekomentaja ei noudattaisi Trumpin laitonta käskyä ydiniskusta – ”Arvatkaa mitä tapahtuu”

  2. 2

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  3. 3

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  4. 4

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  5. 5

    Kriisi kytee, Montreal kyykkäsi rumasti – Antti Niemi pilkkahuutojen kohteena

  6. Näytä lisää