Liisa, Elisa

Kotimaa

Tuhkasiiloon hukkuneen pomolle sakot

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuhka-alan yrityksen toimitusjohtaja sai 40 päiväsakkoa Fortumin Naantalin jalostamolla sattuneesta kuolemantapauksesta. Yrityksen palveluksessa ollut mies hukkui vuonna 2005 tuhkasiiloon, jota oli tyhjentämässä.

Turun käräjäoikeus antoi tuomion työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta. Oikeuden mielestä toimitusjohtajan olisi pitänyt valvoa tarkemmin siilossa työskennellyttä kokematonta kaksikkoa.

Toimitusjohtaja ja hänen yhtiönsä määrättiin myös maksamaan yhteisvastuullisesti korvauksia kuolleen kahdelle omaiselle. Molemmat saavat maksaa 4 000 euroa. Lisäksi toimitusjohtajan ja yhtiön maksettaviksi jäävät omaisten 5 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Toimitusjohtaja kertoi, että virolaiskaksikko suhtautui turvallisuusmääräyksiin välinpitämättömästi. Sen vuoksi hänellä oli oikeuden mukaan erityinen velvollisuus varmistaa työturvallisuus.

Kolmenkymmenen metrin läpimittaisessa tuhkasiilossa työskennelleiden miesten piti käyttää turvavaljaita ja hengityssuojaimia. Ainakaan tuhkaan hautautuneella ei ollut valjaita yllään.

Kaksikko oli määrätty pysymään pois siltä kohdalta siiloa, johon kulloinkin puhalletaan altapäin ilmaa. Ilmaaminen tekee tuhkan juoksevaksi ja upottavaksi. Siilon puhdistajien pyynnöstä toimitusjohtaja määräsi ilmaa puhallettavaksi tuhkaan, vaikka oli itse pois paikalta.

Siilon katolla oli kolmas mies, mutta pölyämisen vuoksi hän ei nähnyt mitä alhaalla tapahtui.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  5. 5

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  8. 8

    Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

  9. 9

    Kiivas huhumylly Zimbabwen presidentin kohtalosta – Mihin Mugabe päätyy? Kiinteistöjä ympäri maailmaa

  10. 10

    Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  4. 4

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  5. 5

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  6. 6

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  5. 5

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  6. Näytä lisää