Kauno, Kasperi

Kotimaa

Rosa Meriläinen vaikeni huumekuulustelusta

Julkaistu:

Kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr) vaikeni täydellisenä tuppisuuna huumepoliisin kuulustelusta. Meriläinen kutsuttiin rikospoliisin puheille sen jälkeen, kun hän oli lehtihaastattelussa kertonut käyttäneensä kannabista noin vuosi sitten.

- Olemme päämieheni kanssa sopineet, että asiaa ei kommentoida millään tavoin, asianajaja Paul Perovuo sanoi perjantaisen kuulustelun jälkeen.

Perovuo ei suostunut sanomaan edes sitä, kiistikö huumausaineen käyttörikoksesta epäilty kansanedustaja rikosepäilyn vai myönsikö hän sen.

- Kuten sanottu, en kommentoi, Perovuo tyytyi sanomaan.

Meriläinen itse puristi huuliaan tiukasti yhteen astuessaan muutaman toimittajan ja kuvaajan piirittämänä Pasilan poliisitalolle perjantaina iltapäivällä. Hän ei sanonut edes sitä, ettei halua keskustella asiasta toimittajien kanssa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  3. 3

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  4. 4

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  9. 9

    Silminnäkijän ilmoitus asetta kantaneista miehistä käynnisti järeän poliisioperaation Helsingin Konalassa

  10. 10

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. 6

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  7. 7

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  8. 8

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  9. 9

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  10. 10

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  3. 3

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  4. 4

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. Näytä lisää