Kotimaa

Tältä näyttää Suomen katsotuin elokuva - katso kuvat!

Julkaistu:

Kautta aikojen katsotuin suomalainen elokuva ei vastoin yleistä uskomusta ehkä olekaan Edvin Laineen Tuntematon sotilas.

Vuoden 1922 Finlandia-elokuva keräsi aikanaan mahdollisesti kuusi miljoonaa katsojaa ympäri maailman.

Finlandia oli tuoreen Suomi-valtion esittelydokumentti. Kyse oli mykästä propagandafilmistä, jossa ei ollut näyttelijöitä eikä dialogia. Siitä tuli suuri hitti.

Ulkoministeriön hankkeena oli ollut tehdä "Kalevalan kaltainen kansallisfilmi". Valtion esittely liikkuvalla kuvalla oli ensimmäinen lajissaan, ja peräti 13 valtiota teki Finlandian innoittamana oman filminsä.

Suomi-Filmin Finlandian on yleisesti oletettu tuhoutuneen ajan saatossa ja tulipalossa. Jäljellä oli vain 15 minuutin pätkä, jota ulkoministeriö joskus näytti. Mutta Finlandia onkin kaikessa hiljaisuudessa pelastettu talteen!

Entinen jättifilmi on koottu palasista lähes entiselleen entisessä Suomen elokuva-arkistossa, nykyisessä kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa.

IS:n näkemä elokuva on upea ajankuva 1920-luvun alun Suomesta.

Aivan esityskunnossa Suomi-aarre ei ole. Sen viimeistelyyn tarvittaisiin varoja, aikaa ja näytöksissä esitetyn Suomi-musiikin kokoamista.

ERKKI KARU: FINLANDIA

95-minuuttinen Finlandia oli alaotsikoltaan "6-näytöksinen filmi Suomen maasta ja kansasta sellaisina kuin ne ulkomaalaisille esitetään".

Kuusi osaa olivat:

I Metsän satuMetsänhakkuuta, tukkikuljetusta ja paperin valmistusta kahdeksalla eri paikkakunnalla.

II Merestä kohoava HelsinkiHelsingin ja muiden kaupunkien katukuvia ja nähtävyyksiä. Myös ilmakuvia!

III Suomen urheiluelämääVoimistelu- ja urheilujuhlia, purjehduskilpailuja, luistelun EM-kilpailut 1922, rakenusmestari Tammisen rekkivoimisteluharjoitus, urheilijoiden juhlava paluu Antwerpenin olympiakisoista. Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen, Ville Ritola, Armas Taipale ja Werner Järvinen esitellään.

IV Laulu viheriäisistä niityistä ja keltaisesta voistaMaanviljelystä ja maataloutta, viljankorjuuta, mehiläis-, kana- ja sikatalouden esittelyä, maidon jalostusta, voin valmistusta.

V Hakkapeliitan jälkeläisetArmeijan eri aselajeja paraatissa 16. toukokuuta Senaatintorilla. Presidentti Ståhlberg vihkii yksiköiden lippuja. Minipanssareita Paarolassa, hevosharjoituksia Lappeenrannassa, viestitystä rannikkolinnakkeissa.

VI Suomen kosketKymmenen eri kosken näkymiä. Perhokalastusta Viitasaarella, turistien koskenlaskua Oulujoessa, tukkilaistaitureita Pirttikoskella.