Lempi

Kotimaa

Riitojen repimän oopperan vuosi päättyy suotuisasti

Julkaistu:

Suomen kansallisoopperan rahavaikeuksien ja riitojen repimä vuosi on päättymässä suotuisissa merkeissä. Kuluvan vuoden esitykset ovat vetäneet katsomot lähes täyteen, lippuja on myyty ennätystahtiin, uusi johto on koossa ja näyttämötekniikka entistä ehompi peruskorjauksen jälkeen.

Ainoa kauneusvirhe on oopperan taiteellisen henkilökunnan yhä jatkuvat työsopimusneuvottelut, mutta niissäkin on tapahtunut edistystä.

Oopperan tulos ylsi jo viime vuonna niukin naukin plussan puolelle. Ongelmien taustalla kummittelee kuitenkin edelleen vuonna 2005 tehty lähes 1,8 miljoonan euron tappio, joka johtui johdon ylioptimismista yleisömäärien suhteen budjetointivaiheessa.

Sitä on korjattu tämän vuoden aikana muun muassa lomauttamalla koko henkilöstö kahdeksi kuukaudeksi kesällä, vähentämällä viikoittaisten esitysten määrä kuudesta viiteen, jäädyttämällä virkoja ja irtisanomalla 12 työntekijää.

Henkilökunta menetti jatkuvien huonojen uutisten myötä luottamuksensa johtoon ja ilmapiiri tulehtui hälyttävästi.

Franck kypsyi Korhoseen

Ylikapellimestari Mikko Franckin mitta täyttyi helmikuussa ja hän sanoi itsensä irti. Syyksi hän ilmoitti taiteelliset näkemyserot pääjohtaja Erkki Korhosen ja hallintojohtaja Pekka Kaurasen kanssa. Sittemmin Korhonen sai lähteä, mutta Kauranen ja Franck jäivät taloon.

Seppo Tiitisen vetämän hallituksen kolmivuotiskausi päättyi keväällä. Tilalle nimitettiin Sirkka Hämäläisen luotsaama "tervehdyttämishallitus", jolle silloinen kulttuuriministeri Tanja Saarela antoi tehtäväksi vakauttaa oopperan taloudellinen ja hallinnollinen tilanne.

Uusia johtajia

Hämäläisen vetämä hallitus onkin nimennyt puuhakkaasti uusia johtajia oopperaan. Viimeisimpänä se vahvisti tiistaina Mikko Franckin valinnan oopperan taiteelliseksi johtajaksi. Henkilöstönkin arvostama Franck jatkaa myös ylikapellimestarina. Hänen rinnallaan taloa johtavat joulukuun alussa tehtävässä aloittanut pääjohtaja Päivi Kärkkäinen ja Dinna Björniä baletin johdossa elokuun alusta seuraava tanskalainen Kenneth Greve.

Kansallisooppera on ollut vuoden mittaan otsikoissa milloin mistäkin syystä. Hurjimmin tiedotusvälineet hirmustuivat, kun Korhosen erorahapottia ei kerrottu julkisuuteen. Oopperan uutta hallitusta on syytetty talon päätöksiä koskevien tietojen pihtaamisesta. Itse oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) otti joulukuun alussa kantaa sen suhteen, että Kansallisoopperan kaltaisten julkisin varoin rahoitettavien, säätiömuotoisesti hallinnoitujen laitosten päätöksenteko on saatava julkiseksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

  4. 4

    Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

  5. 5

    Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

  6. 6

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  7. 7

    Hurja trilleri! Susijengi voitti Bulgarian koripallon MM-karsinnoissa

  8. 8

    8 asiaa, jotka tapahtuvat, jos lakkaat harrastamasta seksiä

  9. 9

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  10. 10

    Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  4. 4

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  5. 5

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

  4. 4

    Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

  5. 5

    Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

  6. Näytä lisää