Satu, Luukas

Kotimaa

Nouseeko Afrikka rantalomakohteeksi?

Julkaistu:

Seuramatkailijat ovat vallanneet maailman. Jopa Pohjois-Koreaan tehdään järjestettyjä matkoja, eikä sinne muuten pääsekään. Seudun, johon valkoinen mies ei ole vielä taakkaansa kantanut, voi löytää vain reppureissulla.

On kuitenkin alueita, joissa seuramatkailijoita ei ole vielä massoittain liikkeellä. Tjäreborgin tiedottaja Arja Pucilowski ja Finnmatkojen toimitusjohtaja Riitta Vermas uskovat, että matkanjärjestäjät hakevat lähitulevaisuudessa tuoretta seuramatkatarjontaa Afrikasta.

- Minulla on sellainen hytinä, että Afrikan rantakohteet tulevat vielä. Yhdistelmämatkana voisi toimia Kap Verde esimerkiksi Senegalin kanssa. Länsi-Afrikan maissa turvallisuus on seikka, joka pitää ottaa erityisesti huomioon. Kanaria saa taistella omasta paikastaan, Vermas veikkaa.

- Gambia on menestynyt hyvin. Uskon, että Afrikka ylipäätään tulee, Pucilowski povaa.

Viime vuoden seuramatkamarkkinoilla suurinta kasvua teki jälleen kerran Thaimaa. Sinne tehtyjen matkojen määrä kasvoi toissavuodesta 39 prosenttia. Viime vuonna Thaimaahan tehtiin yli 57000 matkaa.

Kesäkohteista suosiotaan kasvatti viime vuonna hurjasti vanha tuttu Mallorca, 38 prosenttia. Suosioon vaikuttaa luonnon ohella kohteen kirkastunut ilme ja maine jetsetin lomakohteena.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Tommi Mäkisen rallitalli vahvistuu tähtikuljettajalla

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  5. 5

    Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

  6. 6

    40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

  7. 7

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  8. 8

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  9. 9

    Mies uhkasi tekevänsä itsemurhan: kaahasi päin mopoautoa – kaksi nuorta kuoli

  10. 10

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  8. 8

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  9. 9

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Tommi Mäkisen rallitalli vahvistuu tähtikuljettajalla

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  5. 5

    Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

  6. Näytä lisää