Heli, Heljä

Kotimaa

Salkkusi arvo on jo 3700 euroa

Julkaistu:

Veronmaksajien omistaman pörssivarallisuuden arvo on kasvanut kohisten, vaikka valtio on myynyt osakkeitaan sijoittajille miljardisummilla.

Perjantaina veronmaksajien ikioman osakesalkun pörssiarvo oli hulppeat 19,6 miljardia euroa. Keväällä valtio oli kolmisen miljardia köyhempi.

Jokainen suomalainen saisi noin 3700 euroa, jos valtion omistamat valtionyhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden osakkeet myytäisiin pois nykyhinnoilla.

Kauppa- ja teollisuusministeriön omistajapolitiikan yksikössä ei kuitenkaan innostuta, vaikka kurssit nousevat.

- Ei tätä omistajapolitiikkaa päivän kurssien mukaan hoideta. Tämä on pitkäjänteistä omistamista, korostaa neuvotteleva virkamies Pekka Timonen.

Timosen mukaan valtiolla ei ole systemaattista yksityistämisohjelmaa eikä tulevista myynneistä hiiskuta etukäteen. Vuonna 2007 valtionsalkun hoitaminen siirtyy hallituksessa oman ministerin vastuulle.

Veronmaksajat ovat rikastuneet etenkin Fortumin ja Neste Oilin omistajina. Neste Oilin kurssinousu on puolessa vuodessa yli 90 prosenttia ja valtion siivun arvo on jo 3,6 miljardia.

Ilon pilaa, ettei valtio saa myydä Neste-pottiaan. Eduskunnan päätöksellä valtion omistusosuuden pitää säilyä nykyisessä 50,1 prosentissa.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

  2. 2

    Leijonien jättiläiset päästetään irti – ”Tuntuu, että he menevät päätylaudoista läpi”

  3. 3

    Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

  4. 4

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    ”Matti Nykäsen sixtyyn kallellaan” – päävalmentajalta arvoituksellinen kommentti Aino-Kaisa Saarisen uran jatkosta

  7. 7

    Kadonneen jäljillä: Sisar paljasti äidin järkyttävän salaisuuden kesken lakkiaisten – nyt Anneli etsii siskoaan, joka annettiin pois taaperona

  8. 8

    Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

  9. 9

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  10. 10

    Mari Laukkaseen liittynyt suunnitelma piti kutinsa – ”Asiaa on valmisteltu vuoden ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  2. 2

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  3. 3

    Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  5. 5

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  6. 6

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  7. 7

    Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

  8. 8

    Pandatalon rahoituspäätös nurin – oikeus: Ähtäri otti takauksessa liian suuren riskin

  9. 9

    Enni Rukajärvi ei pelännyt sanoa tiukkaa kantaansa rehellisesti – sai paljon palautetta lausunnoistaan

  10. 10

    4-vuotias näki härskin töherryksen Siwan seinässä – omalaatuinen tulkinta pani äidin suupielet koville

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  2. 2

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  5. 5

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  6. 6

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  7. 7

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  8. 8

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  9. 9

    Vankeus odottaa monimiljonääriä – Suomen rikkaimpiin kuuluvan suvun perillinen piileskelee ulkomailla

  10. 10

    Pärmäkoskelle pronssia hurjassa trillerissä, Mäkäräinen joutui jälleen pettymään – IS seurasi olympiatapahtumia

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

  2. 2

    Leijonien jättiläiset päästetään irti – ”Tuntuu, että he menevät päätylaudoista läpi”

  3. 3

    Kaksi loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Oulussa – auto kietoutui koivun ympärille

  4. 4

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. Näytä lisää