Enni, Eine

Kotimaa

Susi hyökkäsi päin naista Kuhmoisissa

Julkaistu:

44-vuotias nainen säikähti pahanpäiväisesti, kun susi hyökkäsi häntä kohti tiistai-iltapäivänä Kuhmoisissa. Nainen kaasutti kauhuissaan karkuun sen, minkä pienellä hiekkatiellä pääsi.

- Susi oli ehkä kahden metrin päässä, kun nostin kytkintä. Onneksi ikkuna ei ollut auki, kauhun hetken kokenut Ulla Kauhanen huokaa.

Kauhanen on varma, että kyseessä oli susi. Hänellä itsellään on koira, ja paikallislehden päätoimittajana hän on perehtynyt seutukuntaa puhuttavaan susikysymykseen tarkasti.

- Saksanpaimenkoiraa isompi se oli, mustanharmaa. Harmi, etten ehtinyt ottaa siitä kuvaa.

Kauhanen oli matkalla Kuhmoisten Kylämälle juttua tekemään, kun hän havaitsi suden istuvan tien vastakkaisella puolella ojassa.

Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Unto Sarvala ei epäile Kauhasen susihavaintoa. Seutu on viime vuonna alueelle asettuneen pantasusiparin reviirin keskellä.

- Sudet ovat tappaneet yhteensä jo kuusi koiraa Kuhmoisissa ja Längelmäellä. Nämä uudet asukkaat herättävät epämiellyttäviä tunteita, Sarvala miettii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Sometähden ja hotellin raivoisa selkkaus jatkuu: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

  3. 3

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  4. 4

    Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

  5. 5

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  6. 6

    Näkymätön vaara Lontoossa: Ilmassa leijuu runsaasti maakaasua, yli 1400 evakuoitu

  7. 7

    Suositussa hiihtokeskuksessa Japanissa tulivuorenpurkaus – käynnisti lumivyöryn, yksi kuollut

  8. 8

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  9. 9

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  10. 10

    Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  5. 5

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  6. 6

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  7. 7

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  8. 8

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  9. 9

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  10. 10

    Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Sometähden ja hotellin raivoisa selkkaus jatkuu: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

  3. 3

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

  4. 4

    Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

  5. 5

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  6. Näytä lisää