Visa

Kotimaa

Storan Enson tehtailla tänään työnseisaus

Julkaistu: , Päivitetty:

Stora Enson sellu-, paperi- ja kartonkitehtailla on alkanut tänä aamuna vuorokauden mittainen työnseisaus.

Työnseisaus on työntekijöiden protesti yhtiön tuotannon leikkauksia vastaan. Stora Enso ilmoitti eilen muun muassa lakkauttavansa Summan paperitehtaan ja Kemijärven sellutehtaan.

Työnseisauksen piirissä on 12 Stora Enson tuotantolaitosta eri puolilla maata. Yhtiön sahoja työnseisaus ei koske.

Tehtaiden toimihenkilöt liittyvät mielenilmaukseen marssimalla ulos iltapäivällä.

Stora Enson Imatran tehtaalla työnseisaukseen lähdettiin mukaan yksimielisesti. Tehtaan pääluottamusmies Ilkka Nokelaisen mukaan mielenilmaukseen lähdettiin lähinnä spontaanisti. Tehtaalla työskentelee kaikkiaan 2 100 henkeä.

- Huonosti nukutun yön jälkeen olen entistä järkyttyneempi eilisten uutisten jälkeen. Vähitellen olen alkanut sisäistää, miten valtavat vaikutukset tällä asialla on suomalaiseen yhteiskuntaan, puhelimitse aamulla tavoitettu Nokelainen summaa.

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen on antanut ymmärtää, että tehtaiden lopetuksille saattaa tulla jatkoa. Imatran tehtaalla ei kuitenkaan olla huolissaan.

- Tehtaan tilat ovat hyvät teknisessä kunnossa ja meille on tulossa uusia investointejakin. Tämän johdosta me katsomme positiivisesti tulevaisuuteen. Koskaan ei kuitenkaan voi olla varma, mille kulmakunnalle vähennykset iskevät, Nokelainen pohtii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  2. 2

    Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

  5. 5

    Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

  6. 6

    Suuri tulipalo Raaseporissa: Neljä rivitalon huoneistoa tulessa

  7. 7

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  8. 8

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  9. 9

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  10. 10

    Mainilan laukaukset ja Lavrov puhuttivat – ”Kyllä se tiedetään, kumpi hyökkäsi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  4. 4

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  5. 5

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  6. 6

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  7. 7

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  8. 8

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  9. 9

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  10. 10

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  2. 2

    Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

  5. 5

    Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

  6. Näytä lisää