Silja, Selja

Kotimaa

Verijäljet eivät paljasta Bodom-murhaajaa

Julkaistu:

Jos joku yhä kuvitteli dna:ta ja muita moderneja tutkimusmenetelmiä poliisin taikasauvaksi, joka ratkaisee rikokset tuosta vain, löytyi eilen syytä karistaa illuusio harteiltaan.

Espoon käräjillä tentattiin koko pitkä päivä keskusrikospoliisin teknisiä tutkijoita, jotka ovat vastanneet Bodom-tutkinnan keskeisestä osa-alueesta.

Verijälkitutkija Anja Lytti, muotojälkitutkija Johanna Lehto ja dna-tutkija Matti Karjalainen vyöryttivät tuomarien ja lautamiesten eteen uuvuttavan määrän teknisen tutkinnan yksityiskohtia.

Silti varmat johtopäätökset jäivät vähiin: kaikki oli korkeintaan "mahdollisesti", "todennäköisesti" tai "vaihtoehtoisesti".

Lisädramatiikkaa päivälle toi repaleinen, tummien veritahrojen kyllästämä surmateltta, joka oli viritetty pystyyn käräjäsaliin todistelun havainnollistamiseksi.

Verijäljet eivät sulje pois mahdollisuutta, että paikalla olisi ollut viides henkilö, vaikka ulkopuolisen dna:ta ei ole löytynyt.

- Jokainen ymmärtää, ettei tällaista päätelmää voi tehdä. Ainakaan siellä ei ollut henkilöä, joka oli teltan päällä ja vuoti kovasti verta, Karjalainen sanoi.

Selitystä haettiin myös oudoille, tunnistamattomaksi jääneille dna-näytteille, joita oli noin 20.

Kolmoismurhasta epäillyn Nils Gustafssonin verta löytyi teltasta siitä nurkasta, missä hän on kertonut yöllä olleensa. Verta on sekä kankaan sisä- että ulkopuolella.

- Mahdotonta sanoa, kumpi puoli on vereennyttänyt kumman, Lytti sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  4. 4

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  5. 5

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  6. 6

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  7. 7

    Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

  8. 8

    Elvedin todisti ensimmäisenä Ratko Mladicin joukkojen karmeista teoista: ”Ei ole epäilystäkään, he kaikki kuolivat”

  9. 9

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  10. 10

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  3. 3

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  4. 4

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  5. 5

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  6. Näytä lisää