Toni, Anton

Kotimaa

Jarmo Björkqvist muisti nyt surma-aseet

Julkaistu: , Päivitetty:

Kunnallispoliitikko Paula Björkqvistin surman oikeuskäsittely hovioikeudessa Jyväskylässä alkoi aamulla kello 9.

Paikalla olivat syytetyn Jarmo Björkqvistin lisäksi Paula Björkqvistin omaiset ja paljon tiedotusvälineitä.

Jämsän käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa Jarmo Björkqvistin elinkautiseen vankeuteen murhasta.

Osa hovioikeuden oikeudenkäynnistä julistettiin heti alussa salaiseksi, joten yleisö ei saa olla koko aikaa läsnä oikeudessa.

Uutena lisäyksenä murhasyytteen harkinta-asiaa pohtiessaan syyttäjä Pentti Hiidenheimo korosti murhan olleen harkittu teko. Tätä ilmensi hänen mukaansa se, että tekovälineet oli haettu keittiöstä lastenhuoneeseen, jossa surma tehtiin.

- 69 veitseniskua Paulaan keittiöveitsellä, joka oli erikseen keittiöstä haettu, on osoitus vakaasta harkinnasta, korosti Hiidenheimo.

Teko oli syyttäjän mielestä erityisen raaka, ja se tehtiin vielä lapsen silmien edessä, mikä osoittaa tekijältä määrätietoisuutta.

"Avioliiton kulissien
takana kiehui"

Omaisten asianajaja tuki syyttäjän näkemyksiä tapahtumien kulusta. Hän kuitenkin lisäsi harkinnan arviointiin, että Björkqvist haki keittiöstä erillisinä kertoina kaksi teräasetta, joilla suoritti murhatyön.

Se osoittaa Pekka Koiviston mukaan erittäin vakaata harkintaa.

Jarmo Björkqvistin puolustusasianajaja Henry Salevan mukaan Björkqvistien avioliiton sisällä kuohui, vaikka kulissi näytti hyvältä.

- Jarmon sai ryhtymään veritekoon, kun Paula uhkasi lähteä tytön kanssa pois yhteisestä kodista lopullisesti, Saleva kertoi.

Jarmo muisti nyt
surma-aseet

Salava otti esiin myös Paulan puhelimella äänittämän keskustelun yöllä kello 3.42. Se oli puolustuksen mielestä todennäköisesti suunniteltu käytettäväksi huoltajuusriidan "aseena" Jarmo Björkqvistia vastaan.

Jarmo Björkqvist myöntää nyt, että käytti surmaan kahta veistä. Vielä käräjäoikeudessa hän ei muistanut tätä yksityiskohtaa.

Saleva kiistää ehdottomasti vakaan harkinnan, ja vetoaa teon johtuneen kiihtyneestä mielentilasta.

Omaiset vaativat
tuhansien korvauksia

Molemmat Paulan vanhemmat vaativat 12 000 euron vahingonkorvauksia. Molemmat Paulan veljistä hakevat 8 000:n ja sisar 10 000 euron korvauksia korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen.

Björkqvistien tyttärelle jo käräjäoikeudessa tuomittuun 15 000 korvaussummaan ei vaadita muutoksia. Siitä ei ole valitettu hovioikeuteen.

Syytetty kiisti korvaukset sisaruksille.

Syytetty myöntää
tapon

Vastaaja Jarmo Björkqvist on kiistänyt murhan. Hän kuitenkin myöntää, että teko oli tappo.

- Mielestäni teko ei täytä murhan tunnusmerkkejä, määrittelee syytetyn asianajaja Henry Saleva syyn siihen, miksi he hakevat tuomioon muutosta hovioikeudessa.

Myös Paula Björkqvistin omaiset valittivat hoviin. Heidän mielestään käräjäoikeuden määräämät vahingonkorvaukset eivät olleet riittäviä.

Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paula Björkqvist puukotettiin raa'asti kuoliaaksi kesällä 2006. Tekijäksi osoittautui heti tutkimusten alusta aviomies Jarmo Björkqvist.

Tekijä vetosi aluksi muistamattomuuteensa. Se kuitenkin palautui hänen mukaansa mielentilatutkimuksessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

  4. 4

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  5. 5

    Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

  6. 6

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  7. 7

    Suvi Pitkänen avautuu terveysongelmistaan: lihoi mysteerisairauden vuoksi yli 10 kiloa – epäilty aivokasvain paljastuikin aivan muuksi

  8. 8

    Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

  9. 9

    Sami Jauhojärvi palaa kilpaladuille jo tänään! Hiihtää yllättäen Lahdessa

  10. 10

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. 6

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  7. 7

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  8. 8

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  9. 9

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  10. 10

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

  4. 4

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  5. 5

    Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

  6. Näytä lisää