Aslak

Kotimaa

Vaatemyyjän epäillään kavaltaneen 80000 euroa

Julkaistu:

Espoolaisen vaatekaupan myyjän epäillään kavaltaneen työpaikaltaan lähes 80000 euroa tekaistuilla käteispalautuskuiteilla.

Eronnut 44-vuotias perheenäiti oli syyttäjän mukaan kolmen vuoden ajan toistuvasti merkannut asiakkaiden vaatteita palautetuiksi ja ottanut tekaistuja palautuksia vastaan kassasta huomattavia summia rahaa.

Lisäksi hänen epäillään vieneen liikkeestä kotiinsa runsaan tuhannen euron edestä vaatteita. Nainen on kuulusteluissa myöntänyt syyllistyneensä rikokseen. Häntä syytetään lähiaikoina käräjäoikeudessa törkeästä kavalluksesta.

Asia huomattiin, kun myymäläketjussa yhden liikkeen hävikit alkoivat olla muita selvästi suuremmat. Palautusrekiltä ei löytynyt läheskään kaikkia vaatteita, jotka kuittien mukaan oli palautettu. Myös työkaverit olivat ihmetelleet naisen käytöstä.

Rahoja ei ole saatu takaisin. Epäilty ei kuulusteluissa osannut sanoa, mihin ne on tuhlattu.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

  2. 2

    Paljastus tv:ssä: Varattu Meeri Koutaniemi, 30, rakastui Sami Yaffaan, 54, ensitapaamisella – viisi tuntia työpalaverissa ja se oli menoa

  3. 3

    Suomalaisurheilija kertoo räjähdysmäisestä Tinder-kuhinasta kisakylässä: ”Eiköhän se tarkoitus ole kaikille selvä”

  4. 4

    Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

  5. 5

    Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

  6. 6

    Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

  7. 7

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  8. 8

    Mika Poutala hyytyi lopussa, venäläiset etenivät jääkiekkofinaaliin – IS seuraa olympiatapahtumia

  9. 9

    Tiesitkö tätä olympialaisista? Ennen ykköspallilla ei seisonutkaan voittaja

  10. 10

    Poliisi julkaisi paljon puhuvat kuvat: Tämä auto oli pakkasaamuna liikenteessä – ”Ajaminen on arpapeliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  2. 2

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  3. 3

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  4. 4

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  5. 5

    Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

  6. 6

    Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

  7. 7

    Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

  8. 8

    Influenssassa on viisi katalaa jälkitautia – tunnista oireet

  9. 9

    Aivan käsittämätön viesti: Suomi putosi kärjestä 15:nneksi, Ruotsi nousi 12. sijalta hopealle! IS seurasi olympiatapahtumia

  10. 10

    Miljardööri Bill Gates joutui tukalaan paikkaan tv-lähetyksessä – joutui arvaamaan arkipäiväisten tavaroiden hintoja: yleisö ulvoi naurusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  6. 6

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  7. 7

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  8. 8

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

  2. 2

    Paljastus tv:ssä: Varattu Meeri Koutaniemi, 30, rakastui Sami Yaffaan, 54, ensitapaamisella – viisi tuntia työpalaverissa ja se oli menoa

  3. 3

    Suomalaisurheilija kertoo räjähdysmäisestä Tinder-kuhinasta kisakylässä: ”Eiköhän se tarkoitus ole kaikille selvä”

  4. 4

    Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

  5. 5

    Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

  6. Näytä lisää