Silja, Selja

Kotimaa

Kuopiossa Kallansillat pystyssä

Julkaistu: , Päivitetty:

Kallansillat jäivät teknisen vian vuoksi pystyyn perjantai-iltana Kuopiossa. Tiehallinnon liikennekeskuksen mukaan valtatielle 5 kertyi nopeasti useiden kilometrien ruuhka molempiin suuntiin. Myös Pohjois-Savon hätäkeskus ruuhkautui puhelinsoitoista.

Liikenne katkesi viitostiellä Kuopion ja Iisalmen välillä puoli kymmeneltä illalla. Kallansiltojen siltavahti Jouni Koivisto kertoi myöhään illalla STT:lle paikan päällä, että silta ei tottele automaatti- eikä manuaaliohjausta, eikä sitä ole mahdollista saada alas.

Reitti sillan yli on ainoa runkoyhteys Kuopiosta pohjoiseen. Kiertotietä valtaväylälle ei ole, minkä vuoksi poliisi ohjasi liikenteen kääntymään takaisin tulosuuntaan molemmin puolin siltaa.

Myöskään hälytysajoneuvot ja junat eivät pääse kulkemaan, ja tilannetta paikalla kuvailtiinkin "pahimman skenaarion toteutumiseksi". Siltavikaa hälytettiin korjaamaan useita sähkömiehiä ja muita korjausmiehiä.

Kallansillat tunnetaan Savossa lempinimellä "Saksan seisojat" johtuen 1960-luvulla rakennetun sillan saksalaisista urakoitsijoista. Siltojen nostomekanismi on tuottanut alusta asti ongelmia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  8. 8

    Miksi pojat eivät pärjää Pisa-testissä? Opetusneuvos: ”Hankala yhtälö olla suosittu koulussa ja hyvä oppilas”

  9. 9

    1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

  10. 10

    Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  7. 7

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  8. 8

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  9. 9

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  10. 10

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  6. Näytä lisää