Seija

Kotimaa

Nuorille kaavaillaan pelikieltoa

Julkaistu:

Alaikäisten pelaaminen loppuu lähiaikoina, mikäli alan ihmisiä on uskominen.

Asianosaisten ministeriöiden, Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen kuin Fintotonkin edustajien mielestä 18 vuoden ikäraja pitäisi saada lakiin. Myös rahapeleistä avustuksina hyötyvien yhdistysten edustajat pistäisivät alaikäisten pelaamiselle stopin, vaikka se vähentäisi Raha-automaattiyhdistyksen tuottoja.

Nuorten rahapelaamisen ongelmista tiedottavan Elämä on parasta huumetta -yhdistyksen toiminnanjohtaja Kari Vuorinen kertoo, että 12-17-vuotiaat kartuttavat rahapeleillään valtion kassaa arviolta 36 miljoonalla eurolla vuodessa.

- Hyviä asioita pitää tehdä, muttei lasten rahoilla, Vuorinen huomauttaa.

Suomessa pelaamisessa on Euroopan alhaisimmat ikärajat. Vaikka alkoholi, tupakka ja aikuisviihde on rajattu vain yli 18-vuotiaille, nuorten pelaamiseen ei ole vielä samalla tavalla puututtu.

Nuorten peliongelmien myötä myös valtion vastuu peleistään korostuu.

Sisäasiainministeriön työryhmä valmistelee vuoden loppuun mennessä lainmuutosesitystä, joka ottaa kantaa myös ikäraja-asiaan.

Tuhansien ongelma

Rahapeliongelmasta kärsiviä arvioidaan olevan Suomessa kaikkiaan jopa 65 000.

Yksi Suomen rahapelimonopolin säilymisen ehdoista EU-käsittelyissä on se, että valtio huolehtii myös peliongelmaisistaan.

Raha-automaattiyhdistys (RAY) miettii seuraavia vaihtoehtoja:Peliautomaatit siirretään kokonaan pelisaleihin.Maksimipanosta pienennetään peliautomaateissa.Otetaan käyttöön sähköinen tunnistuskortini, jota ilman peliautomaatti ei toimi. Pelit eristetään omaksi yksikökseen esimerkiksi ostoskeskuksissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  3. 3

    Poliisi epäilee: 66-vuotias mies käytti kahta 6–7-vuotiasta lasta hyväkseen

  4. 4

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  5. 5

    Yli 60 lentoa peruuntui, matkustajat jumittuivat kentille – Finnair: ”Olemme äärimmäisen pahoillamme”

  6. 6

    Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

  7. 7

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

  8. 8

    Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

  9. 9

    Savolaisnainen yritti puhdistaa maineensa: Esiintyi poliisina ja lähetti väärennettyjä viestejä – olisitko mennyt halpaan?

  10. 10

    Olli Lindholm haastettiin oikeuteen – ex-basisti vaatii korvauksia potkuista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

  2. 2

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  3. 3

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  4. 4

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  5. 5

    Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

  6. 6

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  7. 7

    Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

  8. 8

    Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

  9. 9

    Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

  10. 10

    Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

  3. 3

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  4. 4

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  5. 5

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  6. 6

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  7. 7

    Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

  8. 8

    Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

  9. 9

    Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

  10. 10

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  3. 3

    Poliisi epäilee: 66-vuotias mies käytti kahta 6–7-vuotiasta lasta hyväkseen

  4. 4

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  5. 5

    Yli 60 lentoa peruuntui, matkustajat jumittuivat kentille – Finnair: ”Olemme äärimmäisen pahoillamme”

  6. Näytä lisää