Rasmus, Asmo

Kotimaa

Ministeriö haluaa selvityksen Merenkulkulaitoksen pääjohtajan veneilystä

Julkaistu:

Liikenneministeriö haluaa Merenkulkulaitoksen pääjohtajalta selvityksen tämän lomaveneilystä. Vastaavaa selvitystä pyydetään myös Luotsausliikelaitos Finnpilotilta.

Selvityspyynnössä kysytään, "miten hinaajavarustamo Alfons Håkans Oy:n vene on mahdollisesti ollut heillä yksityisessä lomakäytössä". Selvitykset on annettava ministeriölle ensi tiistaihin mennessä.

Helsingin Sanomat kertoi lauantaina Myllyn ja eräiden Helsingin Sataman ja Luotsausliikelaitoksen johtajien veneilleen lomillaan hinaajavarustamon Nauticat 33 -veneellä. Mylly kertoo maksaneensa vuokraa veneestä.

Ministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen totesi STT:lle, että ministeriössä suhtaudutaan näihin asioihin vakavasti.

- Jos julkista tehtävää hoitavia henkilöitä ja virkamiehiä epäillään puolueettomuuden vaarantumisesta, asia on silloin selvitettävä.

Helsingin Sanomien uutinen ylittää Pursiaisen mukaan selkeästi sen kynnyksen, että selvitys pitää pyytää ja asianomaisia kuulla. Sitten on arvioitava, täytyykö asiassa ryhtyä joihinkin muihin toimiin.

Merenkululaitos on ministeriön alainen virasto, ja se on ostanut palveluja Alfons Håkansilta.

Luotsausliikelaitos puolestaan on valtion liikelaitos, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriön hallinnon alalla. Laitoksella on kiistaa Suomen ensimmäisen yksityisen luotsausyhtiön Baltic Pilotin kanssa, jonka osakas on Alfons Håkans. Luotsausliikelaitos pitää Baltic Pilotin toimintaa luotsauslainsäädännön vastaisena.

Selvitykset ensi viikolla

Pursiainen keskusteli asiasta puhelimitse lauantaiaamuna Myllyn kanssa.

- Keskustelu päätyi siihen, että pyysin Myllyltä kirjallisen selvityksen ja hän käy luonani tiistaina, Pursiainen sanoi.

Merenkulkulaitoksen pääjohtaja Mylly ei halunnut lauantaina kommentoida Helsingin Sanomien uutista hänen lomaveneilystään.

- Annan selvityksen tiistaina liikenne- ja viestintäministeriölle. Ministeriön kanssa on sovittu, etten repostele tätä asiaa sen enempää, hän sanoi STT:lle.

Luotsausliikelaitoksen puolesta selvityksen ministeriölle tekee toimitusjohtaja Matti Pajula tiistaihin mennessä, mutta todennäköisesti jo maanantaina.

Pajula kertoi STT:lle, että Luotsausliikelaitoksen nykyiseen johtoon kuuluva henkilö on käyttänyt venettä vuonna 2002, jolloin hän oli vielä Merenkulkulaitoksen palveluksessa. Venettä oli käytetty kesällä kolmen päivän ajan. Itse Pajula ei ole nähnyt koko venettä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  2. 2

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  3. 3

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  4. 4

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  5. 5

    Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

  6. 6

    Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

  7. 7

    Vuosaaren poikkeuksellisesta palkkamurhasta tuomittu Raimo Andersson anoi ehdonalaiseen – hovioikeus tyrmäsi hakemuksen

  8. 8

    Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

  9. 9

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  10. 10

    Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  5. 5

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  6. 6

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  7. 7

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  8. 8

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  9. 9

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  10. 10

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

  2. 2

    Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

  3. 3

    Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

  4. 4

    Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

  5. 5

    Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

  6. Näytä lisää