Veikkaus erotti Matti Ahteen

Julkaistu:

Veikkauksen hallitus on päättänyt erottaa toimitusjohtaja Matti Ahteen seksuaalista ahdistelua koskevien epäilyjen takia.

Veikkauksen hallitus teki ratkaisunsa tänään kuultuaan eduskunnan entisen apulaisoikeusasiamiehen Pirkko K. Koskisen selvityksen asiasta.

Selvityksen perusteella hallitus päätti erottaa Ahteen, koska hän ei enää nauti hallituksen luottamusta.

Ahde ilmoitti hallitukselle, ettei hän aio itse hakea eroa tehtävästään.

Koskinen on mm. kuullut selvitystään varten useita Veikkauksessa työskennelleitä naisia, joita Ahteen väitetään lähennelleen. Luotettavina pitämiään kertomuksia Koskinen kertoo kuulleensa 4-5 naiselta.

Koskisen selvityksen mukaan sukupuolista häirintää on todella tapahtunut. Hän luonnehtii kuitenkin tekoja lieviksi; niihin ei ole liittynyt uhkailuja, väkivaltaa tai esimiesaseman väärinkäyttöä.

- Erilaista koskettelua tai sanoisinko käpälöintiä, Koskinen luonnehtii Ahteen toimintaa.

Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Juha Niemelä kehui Ahteen ansioita liikkeenjohtajana, mutta Koskisen selvityksen perusteella hallitus katsoi, ettei Ahteella ole edellytyksiä jatkaa tehtävässään.

Veikkauksen toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi Jussi Isotalo.

(iltasanomat.fi 17.4.2001 klo 11.55/13.00/13:19)