Hilma

Kotimaa

Supo piti tilannetta "hälyttävänä"

Julkaistu:

Eilen poikkeuksellisen tiedotteen antanut Supo piti Rusi-tutkimusten ympärille syntynyttä tilannetta jopa hälyttävänä.

-On hälyttävää, että jotkut piirit yrittivät painostaa Supoa lopettamaan tutkimukset ennen kuin koko tutkinta oli päättynyt, Supon apulaispäällikkö Petri Knape valitti uutistoimisto Reutersille.

Supon tiedotteessa puhutaan mm. "yksityisiä selvityksiä tekevistä tahoista", jotka toimivat "omista lähtökohdistaan". Tiedotteessa valitellaan, että nämä selvitykset vaikeuttavat Suojelupoliisin työtä.

Tiedotteessa todetaan myös: "Kaikkien asianosaisten kannalta on huolestuttavaa, että vireillä olevan esitutkinnan aikana suojelupoliisia yritetään painostaa muun muassa julkisuutta yksipuolisesti hyväksikäyttämällä lopettamaan esitutkinta yhden henkilön osalta ennen kuin asia on kokonaisuudessaan selvitetty."

Näitä luetaan!
  1. 1

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

  6. 6

    Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

  7. 7

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  8. 8

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  9. 9

    Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

  10. 10

    ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  5. 5

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  6. 6

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  7. 7

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  8. 8

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  5. 5

    Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

  6. Näytä lisää